INSTAGRAM

torstai 31. joulukuuta 2015

JOULUAATTO


Lupailin teille lopuista aattoillan kuvista postausta, mutta koska aikaa on ehtinyt vierähtää jo tovi jos toinenkin, niin päätin heittää sekaan muutamat Ylläskuvatkin. Mulla on ollut ihan tosi rentouttava joululoma, johon on sisältynyt perheen kanssa oleskelua, tuttavaperheen luona kyläilyä, lahjoja, ruokaa, autossa istumista ja aina yhtä ihanaa laskettelua. Oli tosi kiva päästä mäkeen muutaman vuoden tauon jälkeen ja pinnan alla kytenyt kipinä tota lajia kohtaan puhkes jälleen viimeistään tolla reissulla. Kokeilin myös lautaa ja päätin, että joku päivä mä vielä osaan senkin hyvin! Lasketteko te mielummin suksilla vai laudalla?
 Tänään me juhlitaan Siirin kanssa uutta vuotta neljättä kertaa yhdessä. Tä on tapa josta ei voi poiketa. Viime vuonna tavattiin Miamin ilotulitteiden alla ja tänä vuonna pakattiin laukut ajoissa jo eilen, jotta varmasti ehditään uudeksi vuodeksi kotiin. Kulunut vuosi on ollut ihan mahtava ja ensi vuodesta tulee tottakai vieläkin parempi. Palaillaan siis seuraavan kerran vuonna 2016! 

IHANAA UUTTA VUOTTA! 



tiistai 29. joulukuuta 2015

BUDAPEST VOL 2 - CHRISTMAS MARKET

xoxo SN
Rakastin Budapestissä siitä, kuinka siellä oikeasti panostetaan jouluun. En ole itse mikään jouluihminen, mutta ulkomailla rakastan sitä! Sen takia juuri matkustellaankin usein joulut perheen kanssa, nähdään muiden maiden kulttuuria myös sillä tavalla. Suomessa juhlistetaan sitä, kun yhden kadun jouluvalot laitetaan.. Noh, tuolla niitä oli joka ikisellä kadulla ja paljon suuremmassa mittakaavassa. Pimeälläkin kävellessä riitti nähtävii pelkistä joulukoristeista! Joulumarkkinat alkoi joka päivä aamulla ja suljettiin vasta pimeänaikaan. Niissä myytiin vaikka mitä itsetehtyjä koruja, pipoja yms. Ruokakojut taas oli pullollaan unkarilaisia herkkuja, joista monia ehdittiin myös maistamaankin. Tykkään! Katsokaa nyt kuinka ihania noi kaikki on, Suomeen myös tuollaisia söpöläisiä kiitos :-)
Onko teillä kokemuksia Budapestistä jouluaikaan? Jos on, mitä te piditte? :-)

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

BUDAPEST VOL. 1

xoxo SN
Vietettiin perheen kanssa koko edellinen viikko Budapestissä, Unkarissa. Itselläni ei ollut kaupungista oikeastaan minkäänlaista kuvaa, joten vähän tyhjin mielipitein lähdin matkaan. Voin kuitenkin todeta, että kyseessä on älyttömän kaunis kaupunki ja kokoajan saikin kävellä monttu auki ihmetellen kokoajan vain upeempia ja upeempia rakennuksia! Käveltiin kaikki viisi päivää aamusta iltaan ja voin kyllä sanoa että vaikka jalat huutaakin lepoa, niin oli se sen arvoista. Niin koettiin ja nähtiin ihan hurjasti, sekä kaikki herkuttelut korvaantui myös sillä tavalla hahah...

Ekana päivänä käytiin heti Budapest Eye:ssa (Sziget Eye toisin sanoen), isossa maailmanpyörässä, minkä huipulta näki koko kaupungin ylle! Maisemat kertoi heti, että nyt ollaan suuressa kaupungissa ja nähtävää riittää. Käppäiltiin siitä Tonavan rannalle ja sitä pitkin aina Unkarin parlamenttitalolle. Kun vuoden alussa oltiin Pariisissa, voisi melkein sanoa, että ei Budapest sen rinnalla kyllä kalpene! Rakennukset oli täynnä upeita yksityiskohtia ja koristeluja. Kaikki Suomen rakennukset tuntuu ihan mitättömiltä, tollasten talojen vieressä :-D Täällä kaikki on niin pelkistettyä ja tylsää.. Noh, osaapa nauttia tuplaten sitten ulkomailla (jos jotain positiivista etsitään).

En saanut parempaa objektiiviani toimimaan, joten jouduttiin tyytymään siihen mikä kameraan yhdistyi.. Noh, siirrytäämpäs tän kautta sitten niihin kuviin!

lauantai 26. joulukuuta 2015

JOULUAATON ASU

 xoxo SS
Mun jouluaaton asu koostui rennosta pooloneuleesta, uusista saappaista ja kokonaisuuden kruunasi joulun väreihin sopiva huulipuna. Tykkäsin tosta yhdistelmästä ihan tosi paljon ja se tuleekin varmasti näkymään mun päällä vielä monen monta kertaa. Nämä kuvat otettiin siskon kanssa matkalla perhetuttujen luokse glögille. Käytiin myöhemmin myös heidän kanssa räpsimässä puistossa, joten koko päivästä on varmasti tulossa myös lisää kuvia. Kirjottelut sikseen, me ollaan nyt nimittäin suuntaamassa autolla Ylläkselle ja jatketaan tästä Oulun Eden hotellista matkaa ihan tuota pikaa. Ihania joulun jälkeisiä päiviä sinne siis ja palaillaan pian!
Mitäs tykkäätte asusta? 




keskiviikko 23. joulukuuta 2015

IHANAA JOULUA!

xoxo SS (&SN)
Taas on yksi vuosi loppusuoralla, vaikkei ihan heti uskoisikaan kun katsoo ikkunasta ulos. Eikä kyllä muutenkaan, aika on mennyt niin älyttömän nopeasti. Siiri N lähti joulun viettoon Budapestiin ja itsellä on heti 25. päivä suuntana Ylläs. Oon niin innoissani. Viime kerrasta rinteessä on päässyt vierähtämään jo muutama vuosi, mikä on aika ikävää, toi oli nimittäin yks mun lemppari harrastuksia pienenä. 
Tällä hetkellä teen lukusuunnitelmaa ja pyrin löytämään vähän enemmän aikaa blogillekkin. Nyt on vaan niin paljon juttuja meneillään, ettei luppoaikaa ole paljoakaan.. 

Joka tapauksessa, halutaan toivottaa aivan ihanaa joulua kaikille! 

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

YLLÄTYSSYNTTÄRIT

xoxo SN (&SS)
S`än synttärit lähestyy huimaa vauhtia ja siksi päätinkin yllättää tytön, silloin kun hän sitä vähiten odottaa. Meinaan eilen tuli varsinaiseen synttäripäivään kaksi viikkoa. Kesällä, kun minut yllätettiin juhlilla, oli teemana valkoinen, niin mikäs sen parempaa kuin tällä kertaa musta (jing & jang ;)). Siirille uskoteltiin, että vietetään vain normaalia iltaa meillä kavereiden kanssa, aivan rauhallisissa merkeissä.. Noh, ei näin nyt ihan kuitenkaan käynyt :-D Otin Siiriltä edellisenä päivänä juhlavaatteet, jotka hän sitten vaihtoi meillä päälle. Sain hoidettua ilmapallojen, sun muiden kokkailujen teon jo aikasempina päivinä, mutta silti tuntui että koko lauantain tein jotain kokoajan hiki hatussa. Pari kaveria tuli meille jo aikaisemmin auttamaan koristelussa, mutta eipä siinäkään kauaa kulunut kun porukkaa alkoi ramppaamaan sisään tiuhaa vauhtia. Kaikki ei ehtineet kuitenkaan yllättämään Siiriä, joten he puuttuvat myös ryhmäkuvasta.
Niin kuin sanottu, musta oli teemana. Se näkyi niin koristelussa ja herkuissa, mutta myös vieraiden vaatetuksessa. Vaikka aluksi näyttäisi kun hautajaisissa oltaisiin, niin loppujen lopuksi oli kyllä aika nappi valinta! M Bakery sponssasi myös meille aivan älyttömän ihanan kakun, teemaan tietenkin sopivana! Kakku ja muut herkut näytti liukenevan aika tiuhaa vauhtia alas, joten näytti ainakin kelpaavan hahah :-D Suuret kiitokset siis taas super hyvästä kakusta Suomen parhaalle leipomolle!

Siirin yllättämisestä tähän aamuun saakka sujui älyttömän hyvin ja pakko sanoa, että Siirin pelästymisen ilme oli kyllä sanoinkuvailematon! Toisin kuin itse aloin kiljumaan, niin eilisen sankari jähmettyi paikalleen.. Illan mittaa leikattiin kakku, räpsittiin kuvia, juotiin alkumaljat, tanssittiin ja tottakai herkuteltiin! Aikaiset yllätyssynttärit sujui älyttömän hyvin ja kaikilla taisi olla myös hauskaa, joten meni aika nappiin siis. Itse luulin, että S olisi jotain aavistellut, mutta ei onneksi! Ihana tunne, kun yllätys onnistuu näin hyvin :-) Pakko sanoa, että kyllä mä taidan omistaa sen maailman parhaimman ystävän!
Omiin viime kesän synttäreihin pääsette TÄSTÄ!

perjantai 18. joulukuuta 2015

GREY & BLACK

xoxo SN
Säähän mätsäävä asu, eikö totta?
Oon huomannut, että musta tulee pukeutumisen suhteen koko ajan enemmän ja enemmän mukavuudenhaluinen. Jalkaan on urakka vetäistä pinkeät farkut, vaan niin kuin näissäkin kuvissa pilkottavat, ihanan rennot pökät, on enemmän se mun juttu! Ton kaveriksi tietenkin jokin pehmoinen neule ja wolaa :-) Varsinkin kun koulupäivätkään ei ole kovinkaan pitkiä, niin mitäpä suatta panostamaan ihan hulluna haha. Onko ketään ketä samastuisi yhtään?

Nämä kuvat otettiin jokunen viikko takaperin Heikki Salosen kanssa, kun hänen piti testailla uutta linssiä. Aina yhtä tyytyväinen olen kyllä lopputulokseen, kun ton kuvattavaksi pääsen! Mitäs mieltä te olette kuvista?

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

ANASTASIA BEVERLY HILLS DIPBROW POMADE JA UUSI BB-VOIDE

xoxo SS
Päätin vihdoin tehdä sen mitä olen jo hetken aikaa suunnitellut; ostin Anastasia Beverly hillsin kulmavärin sävyssä taupe. Tähän mennessä oon ollut ihan tosi tyytyväinen ja vaikka vähän jännitinkin, niin toi sävy on ihan täydellinen! Usein vaaleille tarkotetut kulmavärit taittaa oranssiin, mutta tä menee enemmäkin kylmän vaaleenruskeen puoelle. Ikinä ennen en ole tolla systeemillä kulmiani laittanut, mutta tämä on niin helposti levittyvä tuote, ettei ongelmia ollut edes ensimmäisellä kokeilukerralla. Voin siis täysin vilpittömin mielin suositella tota kaikille, jotka edes vähän sen ostamista harkitsevat. Onko teillä mitään kokemusta tästä tai jostain muusta kyseisen merkin tuotteesta? 

Toinen uusi kokeilu on The Butikista yhteistyön kautta saatu BB-voide. Mulla ei ollu mitään suuria odotuksia ton suhteen, en nimittäin ole ennen kokeillut koko Naturado-merkin tuotteita. Yllätyin kuitenkin tosi positiivisesti ja ihastuin tohon, vaikken tavallisesti olekaan mikään kova BB-voiteiden ylistäjä. Mun mielestä ne ei ole yleensä kovin miellyttävän tuntuisia kasvoilla, mutta silti olen niitä käyttänyt, sillä niiden hoitava ominaisuus on hyväksi mun iholle. Kyseinen BB-voide levittyi tosi helposti naamalle samettisen koostumuksensa ansiosta ja jätti ihanan kevyen tunteen jälkeensä. Pelkäsin myös sävyn puolesta, mutta toipa menikin ja sulautui täydellisesti oman ihon sävyyn. Myös peittävyys oli mun aika puhtaalle iholle tosi hyvä ja ennen kaikkea se tasoitti hyvin ihon sävyä. Oon tainnut löytää vastustajan mun Macin studiofixille.. BB-voiteen ja koko luonnonkosmetiikkamerkin tuoteperheen löydät täältä.

maanantai 14. joulukuuta 2015

CHILLIN`

xoxo SN & SS
Vietettiin perjantaina aivan älyttömän ihana ilta rennoissa tunnelmissa. Leivottiin heti alkajaisiksi pipareita ja koristeltiin ne myös todella todella taitavasti hahah. Nautittiin herkullisesta juustopöydästä, käytiin saunassa, juteltiin niitä näitä ja lopuksi vielä ennen nukahtamista laitettiin leffa pyörimään, unohtamatta äidin mutakakun syöntiä `iltapalaksi`. Tälläiset illat kun ei ole mitään erikoisempia suunnitelmia, on ihana loppu rankalle kouluviikolle :-)

Saatiin The Butik nimiseltä verkkokaupalta testailuun erilaisia tuotteita, joista testiin on päässyt vasta Naturadon vihreä savinaamio. Sen perusteella on vaikea arvioida tuotteita, mutta kaikki vaikuttaa näin päällisinpuolin oikein hyvältä! Sivustolta löydät sertifioituja luonnonkosmetiikkasarjoja niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. "Kaikki sarjat edustavat huippulaadukasta ja korkeatasoista luonnonkosmetiikkaa, joka paitsi hoitaa ihoa, säästää se myös samalla luontoa turhilta kemikaaleilta." Omaan korvaan toi kuulostaa ainakin tosi hyvältä. Voidaan myöhemmin kertoa vielä testikokemuksia, kun muutkin tuotteet ovat olleet käytössä. 
Suositteko te luonnonkosmetiikkaa? Jos vastasit kyllä, vilkaiseppas TÄNNE!

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

PULL-TROUGH BRAID


Videolla tutoriaali ihan älyttömän helposta ja näyttävästä letistä. Sopii vaikka viimeisiin pikkujouluihin punaisen nauhan koristamana tai joulukampaukseksi. Pistäkää ainakin korvan taakse ja kertokaa olisiko kiinnostusta muille saman tyyppisille kampaus- tai meikkivideoille!

HUOM! CASEAPP ARVONNAN VOITTAJAKSI SELVIYTYI KAHDEKSANNEN KOMMENTIN HEIDI. Laitamme pian ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen lisäinfot. :-) Lisäksi jos kuoret tai tarrat jäi kaivelemaan mieltä, niin koodilla SIIRIJASIIRI20 saat 20% alennuksen tilaamistasi tuotteista. Toivottavasti tästä on apua esimerkiksi joululahjaideoiden kanssa kamppaileville!

maanantai 7. joulukuuta 2015

CASEAPP | ARVONTA

xoxo SS & SN
Näin joulun alla saatiin valita taas Caseappilta tuotteet. Siiri S päätyi marmorikuvioiseen kuoreen ja N hankki tarrat siskonsa läppäriin. Jälleen kerran ollaan tyytyväisiä kaikkeen palvelusta itse tuotteeseen. Päätimme muistaa myös teitä jo perinteeksi muodostuneen arvonnan merkeissä. Jätä siis kommenttiboksiin sähköpostiosoitteesi ja voit voittaa joululahjan itsellesi tai jollekkin läheiselle!

Aikaa osallistua on tiistai-iltaan (klo.00.00) saakka. Voittaja julkaistaan keskiviikkona!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

DECEMBER

xoxo SN
Aivan ihanaa joulukuun alkua kaikille! Vuosi on taas vierähtänyt älyttömän nopeasti, ihan hullua. Joulukuulle ei sen erikoisempia suunnitelmia oikeastaan. Ollaan kylläkin lähdössä perheen kanssa Budapestiin, joten jos teillä on antaa tipsejä kyseiseen kaupunkiin, olen pelkkänä korvana! On ollut todella outo fiilis, sillä kamera on edelleen korjauksessa, jonka takia postailu on jäänyt vähemmälle omalta osalta. Eiköhän se sieltä viimeistään reissuun tulisi!

Päätin siis vain tulla kertoilemaan, että elossa ollaan! Lukion viimeinen jakso (!?!) on alkanut ja suht. rennoissa merkeissä mennään. Onneksi! Kirjotukset lähestyy meinaan uhkaavaa vauhtia, mikä tarkoittaa taas sitä päivittäistä lukemista. Tälle ja tulevillekkin viikoille on luvassa vaikka mitä kivaa keksittynä ja niistä luvassa ehdottomasti postailua :-) Mitä teidän joulukuun suunitelmiin kuuluu?

Ainiin! Jos päivittäiset tekemiset yhtään kiinnostaa niin suosittelen ehdottomasti lisäämään snapchatissä: siiriniemi (ss: siiiriii). Monet teistä ovatkin lisäilleet ja lähetelleet myös ihania snappejä, ihan superkiva!