S: Tykkään tosi paljon käyttää huulirasvoja, etenkin niinä päivinä kun en pistä huulipunaa. Näistä ei mun osalta löydy oikeestaan mitään pahaa sanottavaa, tietty voin kuvitella että kaikki tuoksut ei välttämättä sovi ihan jokaiselle. Mun mielestä on hienoa, että Hurrawit on valmistettu luonnonmukaisista aineksista ja kosteuttavista öljyistä. Ne siis todella kosteuttaa, jättämättä huulia inhottavan tahmaisen tuntuisiksi. Omaksi lemppariksi on ehdottomasti muodostunut Earl Grey, sekä yövoide, joka maistuu ihanan vaniljaiselta.
N: En oo mikään huulirasvafriikki koskaa ollut, vaikka mun huulet tosi helposti rohtuukin. Parasta kuitenkin on just kun tietää, että nämä huulirasvat on luonnonmukaisia, mikä ei voi kuin tehdä hyvää huulille! Oon käyttäny Moon balm rasvaa joka yö oikeestaan ja se onkin mun ehdoton lemppari melkeenpä! Kesällä oli myös Sun Balm käytössä, missä on siis toi 15 suojakerroin, suosittelen varsinkin koville auringonpalvojille! Jos nyt jotai negatiivista pitäisi sanoa, niin odotin Appelsiini huulirasvassa olevan enemmän tuoksua, mutta sitä tuskin tunnistaa appelsiiniksi. Tyytyväinen kuitenkin olen ja huulirasvojahan ei koskaan voi olla liikaa, vai mitä? ;-)
Saatiin myös teille arvottavaksi kaksi kappaletta kolmen huulirasvan paketteja ja osallistumaan pääset kirjoittamalla kolme toivemakuasi, sekä sähköpostiosoitteesi. Täältä löydät kaikki 22 vaihtoehtoa!
Arvonta päättyy perjantaina 4.9
Ehdottomia toivemakuja on Lime, Suklaa ja Kirsikka :)
VastaaPoistaLaitan varuiksi s-postin emilia.pennanen@hotmail.com
Lakritsi,kookos ja kirsikka
VastaaPoistaeekku80@netti.fi
Lakritsi, kirsikka ja suklaa :) -Sari- (kissankarva85(at)gmail.com)
VastaaPoistalakritsi, greippi ja appelsiini!
VastaaPoistariina.eerika@hotmail.com
Minttu, lakritsi ja sitruuna (makkis täällä moi:-)))
VastaaPoistaJa noistako pitäis sit osata valita vaan kolme (???) ;D No jos sanoisin ihan näin alkuun vaikka greippi, lime ja green tea. Myöskin mua kiinnostaa just toi moon balm yövoide ja earl grey :)
VastaaPoistaVanilja, lime ja suklaa!
VastaaPoistasusanna.ahola@hiidenhittavaiset.fi
Toivemaut lakritsi, kirsikka ja sitruuna :)
VastaaPoistanora.adler@hotmail.com
Appelsiini, Moon Balm ja Green Tea
VastaaPoistakerttuklemetti@gmail.com
Moon balm, greippi ja minttu :)
VastaaPoistajattakantelinen@gmail.com
Omat lempparit on: kahvi, green tea ja greippi :)
VastaaPoistaoona.sihvola@hotmail.com
Lakritsi,suklaa ja lime :)
VastaaPoistawrittenbyanni@gmail.com
Kirsikka, moon balm ja earl grey :-)
VastaaPoistamariam.krimou@hotmail.com
Vata, Moon Balm ja Vanilja!
VastaaPoistaurbanrainbow93@hotmail.com
moon balm, vanilija ja kookos :-)
VastaaPoistamirella.rasanen(at)elisanet.fi
Lime, greippi ja minttu :-)
VastaaPoistaemmi.taimi@hotmail.com
Vaikee valinta, mutta moon balm, vanilja & minttu :)
VastaaPoistaVanilja, suklaa ja appelsiini ovat suosikkejani noista :), vaikka voisin kyllä ottaa kaikki.
VastaaPoistanelliina at yahoo.com
greippi, moon balm ja kookos !
VastaaPoistamustonen.ronja@gmail.com
Kirsikka, kookos ja chai spice! Vautsi muuten mitä makuja :D
VastaaPoistapictureme-m@hotmail.fi
Appelsiini, minttu ja green tea.
VastaaPoistasaru9787@hotmail.com
minttu, kirsikka ja suklaa :)
VastaaPoistajohannnasi@hotmail.com
Lime, kreippi, appelsiini !
VastaaPoistajatta.ruokamo@hotmail.com
Moon balm, minttu ja vanilija olis mun lemppareita! :)
VastaaPoistaempukka_emppa@hotmail.com
Lakritsi, kookos ja kirsikka on mun suosikit
VastaaPoistaunelmiaonnesta(at)gmail.com
kirsikka,kahvi ja Moon balm
VastaaPoistalinda.korpi@gmail.com
Kirsikka, minttu ja kookos. Nam!
VastaaPoistaLime, greippi ja appelsiini.
VastaaPoistaamisporkkana@hotmail.com
vanilija, minttu & sun balm
VastaaPoistamoijuulia@gmail.com
Toivemakuni olisivat lakritsi, kaneli ja chai spice
VastaaPoistaorangelemon at live piste com
Moonbalm, chai & vanilja!
VastaaPoistapea(at)wippies.fi
Greippi, Lime ja moon balm.
VastaaPoistapipruzka@luukku.com
Lime, appelsiini ja moon balm :)
VastaaPoistaminea.mariella@gmail.com
Earl gray lemppari moon balmin kera.
VastaaPoistamirvakan at gmail.com
Kahvi,suklaa ja moon balm.
VastaaPoistatuulalievonen@hotmail.com
earl grey, vata ja green tea!
VastaaPoistapaula.susanna@hotmail.com
kirsikka, minttu ja kapha
VastaaPoistamarjo66@suomi24.fi
Suklaa, Moon balm ja Lakritsi
VastaaPoistahaaruhainen@gmail.com
Suklaa,kirsikka,kookos
VastaaPoistayuuuhuu7@gmail.com
minttu, appelsiini ja kahvi
VastaaPoistaunicorngirl_89@hotmail.com
Chai spice, kirsikka ja moon balm :)
VastaaPoistasaara.maki-mantila(ät)hotmail.com
Kirsikka,Pitta ja Kapha
VastaaPoistavaatehuttuja(@)gmail.com
Kirsikka, lime ja moonbalm. :)
VastaaPoistamulanbloggaa@gmail.com
Sitruuna, sun balm ja vanilja.
VastaaPoistaeevakaisa.ollikainen@gmail.com
Kirjoittelinkin juuri loppuneesta Hurraw- huulirasvasta, joten uudet kyllä kelpaisivat - suklaa, kahvi ja kookos kuulostavat parhaimmilta. :)
VastaaPoistaKookos, earl grey ja kahvi
VastaaPoistapusuri@luukku.com
Kookos, kirsikka ja lakritsi.
VastaaPoistahamalainentm@gmail.com
Green Tea, Kirsikka & Kookos
VastaaPoistamarjovaat@gmail.com
vanilija, kirsikka, suklaa kirsti-inkeri@suomi24.fi
VastaaPoistaSuklaa, minttu ja kirsikka =)
VastaaPoistamarikax@gmail.com
kookos, vanilja ja kirsikka
VastaaPoistaannika_taskinen@hotmail.com
Voi mitä ihanuuksia! Earl grey, green tea & greippi houkuttelisivat eniten :)
VastaaPoistajomapynn(a)gmail.com
Vanilja suklaa appelsiini
VastaaPoistaemmi_sofia@hotmail.com
Aika monesta on jo tullut lemppari, mutta ainakin lime, chai spice ja minttu on nyt viimeisimpinä jäänyt mieleen.
VastaaPoistaannu.kuusela@gmail.com
Minttu, vanilja ja appelsiini.
VastaaPoistas.kansakoski(at)luukku.com
Rootbeer, green tea ja chai <3
VastaaPoistaarrrested@hotmail.com
Vanilja, kookos ja suklaa! :)
VastaaPoistaaino.iituli@gmail.com
Kaneli, moon balm ja Pitta. :)
VastaaPoistaeskvir@utu.fi
Moon Balm, kookos ja sitruuna.
VastaaPoistanono alaviiva kaksi nolla alaviiva nolla kaksi miukumauku hotmail piste com
Vanilja, lakritsi ja greippi! :)
VastaaPoistajuuli.pennanen@saunalahti.fi
Sun balm, lakritsi ja pitta olis toiveena! =) Saat tarvittaessa kiinni profiilin kautta. =)
VastaaPoistaLakritsi, sitruuna ja moon balm :)
VastaaPoistanetteri@gmail.com
Pitta, Lakritsi ja lime :-)
VastaaPoistalinh.saksa@gmail.com
Moon Balm, kookos, sitruuna
VastaaPoistasofia.koivisto@wippies.fi