XOXO SN (& SS)
Järjestin elokuun loppupuolella ensimmäistä kertaa rapujuhlat ystäväni kanssa. Huvittavinta tässä on se, että kumpikaan meistä ei ole aikaisemmin edes ollut kyseisissä juhlissa. Tämän takia lähdettiin liikkeelle ajatuksella, että juhlista tulee täysin meidän omannäköiset. Huomasimme jo ruokalistan ja koristelun suunnitteluvaiheessa, että hommaa riittää ja tärkeintä on aloittaa aikaisessa vaiheessa. Näin me myös tehtiin. Jo toukokuussa aloitimme pläänäilyt ja mietittiin, että ompa elokuuhun vielä pitkä aika - no eipä ollut. Pari kuukautta meni kuin siivillä ja yhtäkkiä havahduimme juhlapäivän tulleen nopeammin kuin aavistelimmekaan.
Juhlat pidettiin meidän perheen mökillä ja saatiin saman pöydän ääreen kaikki läheisimmät ystävämme. Ilta oli kaikin puolin todella onnistunut aina tarjoiluista seuraan. Meidän menu sisälsi rapujen lisäksi mm. västerbottenpizzaa, salaattia, lohi- ja rapuskagenia, paahtoleipää, saaristolaisleipää, smetanaa, punasipulia, levämätiä sekä itse tehtyä perunasalaattia - NAM!! Näillä sekä perinteisillä juomalauluilla, snapseilla ja yösaunalla saatiin illasta ikimuistoinen - edelleen muistelen tätä suurella lämmöllä.
Tästä syntyikin kertaheitolla meidän uusi perinne ja tullaan jatkossa lopettamaan kesä aina lasitetun terassin sisällä vietettäviin rapujuhliin! Löytyykö teiltä rapujuhlaperinteitä? Olisi kiva kuulla, miten muut näitä viettää. :)