INSTAGRAM

torstai 10. lokakuuta 2019

5 x SUOSITUSTA KOTIASKAREIDEN HELPOTTAMISEKSI

Postaus on toteutettu kaupallisessa yheistyössä Viaplayn ja Indieplacen kanssa

XOXO SS


Joskus pyykkikasa saattaa äityä hallitsemattomaksi, keittiö muistuttaa enemmän kaatopaikkaa kuin mitään muuta ja tasot pitää päällään yhden pölykerroksen liikaa. Siivoaminen voi tuntua ylitsepääsemättömältä, mutta mullapa onkin teille ratkaisu! Viaplay tarjoaa nimittäin loistavan siivousavun, sillä lemppari sarjan parissa tunnit vierähtävät hetkessä. Kuin huomaamatta siivoamiseen jää koukkuun ja aina on yksi laatikko lisää järjesteltävänä - vain, jotta olisi hyvä tekosyy katsoa vielä yksi jakso. 

Tai joskus on vaan pakko leipoa 30 korvapuustia, kuten mun viime sunnuntaina. Ja tiedättekö miten syntyy täydellinen pullataikina? No vaivaamalla tietysti - niin, että tuntuu kun olisi tehnyt salilla käsipäivää viikon putkeen. Toi on kuitenkin se puuduttavin ja tuskaisin osa mitä tahansa pullareseptiä. Sunnuntaina mun oli joka tapauksessa ryhdyttävä hommiin, sillä olin luvannut loihtia äidilleni pari pellillistä kokoustarjoiltavaa. Oli mun ja koko kokousväen onni, että painoin Viaplayn päälle, sillä vaivasin taikinaa tarvittavan ajan ja varmuuden vuoksi vielä hieman yli. How I Met your Motherin ansiosta pullataikina sai puolen tunnin käsittelyn, sillä eihän nyt jaksoa voi keskenkään jättää. Eihän? Kiitos Viaplayn, pullista tuli täydelliset!


Viisi Viaplay-suositusta, jotka antavat loistavan syyn syyssiivouksen aloittamiselle:

1. How I Met Your Mother (Sarja)
2. The Best of Me (Elokuva)
3.YesNoMabye (Sarja)
4. Life it Self (Elokuva)
5. Four Weddings and Funeral (Sarja)

Lisäksi bonusvinkkinä tiedoksi, että huomenna 11.10. julkaistaan uusi Viaplayn alkuperäissarja Rakasta Mua, jota me ainakin ruvetaan katsomaan Mow I Met Your Motherin jätettyä tyhjä aukko arkeen. Romanttinen draamakomedia kuulostaa just eikä melkeen mun jutulta. Oon taipunut katsomaan niin monet toimintaleffat ja sarjat lähiaikoina, että oon todellakin ansainnut yhden tämmösen!






Kerro mulle mikä on sun tekosyy katsoa #Vieläyksi, niin osallistut 2kk Viaplay-arvontaan! 

Osallistumisaikaa on 17.10. asti ja arvonnan säännöt löytyvät täältä.