INSTAGRAM

perjantai 17. marraskuuta 2017

TERKUT GDANSKISTA

xoxo SS

Keskiviikkopäivällä oli aika hypätä pitkästä aikaa lentokoneeseen, kun lähdettiin viettämään firman pikkujouluja poikkeuksellisesti Gdanskiin. Nämä muutama päivä on pitänyt sisällään hyviä ravintoloita, shoppailua, valvottuja öitä, ihania rakennuksia ja monen monta käveltyä askelta. Gdanskissa ehdottomasti parhaat nähtävyydet näet vain kävelemällä ympäri teitä ja pieniä poikkikatuja. Goottilaisen ja barokin sekoitus näkyy katukuvassa ja noita rakennuksia olen ihaillut läpi matkan. Toki hintatasoltaan edullisesta Puolasta löytyy myös shoppailijan paratiiseja, joista paikallisten mukaan ykkösmesta on Galeria bałtycka. Sieltä löytyy Bershkat, Zarat, Stradivariukset ja mitä vielä. Pidennetty viikonloppu on täydellinen aika tutustua Gdanskiin.

Pian olisi tarkoitus käydä vielä reissun viimeisellä illallisella, ennen kun lähdetään huomisaamuna aikaisin takaisin kohti Turkua, joten kattavammat vastaukset kysymyksiin annan mielelläni kommenttiboksin puolella.

Ihanan erilainen puoliviikkoinen takana ja mitä parasta, pääsen jälleen repäisemään uuden maan pois kartastani. Ensi helmikuulle on varattu taas pari matkaa lisää, mutta sitä ennen on viimeiset puristukset koulussa ja hurja määrä töitä. Lisäksi huomenna olisi lähtö Helsinkiin Nelly.com:in juhliin, joten ehdin juuri ja juuri heittää vanhat tavarat pois laukusta ja pakata uudet tilalle. Eipä tuo kyllä haittaa, varmasti tulossa mitä hauskin ilta!

Ihanaa viikonloppua teille!




perjantai 10. marraskuuta 2017

ROADTRIP THROUGH EUROPE - ELÄMÄNI USKOMATTOMIN REISSU

XOXO SN

Mun on pitänyt ainakin jo sata kertaa tulla kertomaan mun elämäni ihmeellisimmästä reissusta, mikä tehtiin tossa lokakuun puolella. Mua someissa seuraavat tietääkin jo mistä on kyse, nimittäin roadtripistä Euroopan halki. Käytiin 11 maassa, joten voitte varmaan arvata miten paljon tuli nähtyä. Ja arvatkaapas vain kenen kamera sanos sopimuksensa irti matkan tokana päivänä. Jep, kirosin sen mielessäni ainakin miljardi kertaa. Suoraan sanottuna se v.... mua niin paljon, että ei järkeä. Noh, jos positiivisia asioita mietitään niin sainpahan koettua edes yhden matkan elämässäni omilla silmilläni, enkä sen kameran linssin läpi. Onneksi kännykässä on edes jonkin sortin kamera, vaikka ei se järkkärin laatua millään päihitäkkään.


Matkan ensimmäinen kohdemaa oli Ruotsi, josta jatkettiin Tanskan kautta Saksaan ekaksi viralliseksi yöksi (jos yötä laivalla Turusta Tukholmaan lasketa). Saksassa nähtiin mm. Berliini ja Munchen, joista ajaminen jatkui aina Itävaltaan ja eteläisimpään kohteeseemme, Italiaan. Tässä välissä ajettiin Alppien läpi ja nähtiin auringonlaskuja, jotka ei verkkokalvoilta lähde kulumallakaan. Korkeita lumen peitossa olevia huippuja, idyllisiä vuoristokyliä ja mäkiautoilua vuorenseinämää alas, ainuttakaan silmänräpäystä en vaihtaisi.


Saapasmaassa nähtiin upeat kaupungit, Venetsia ja Milano, joissa kävelin sydän silmillä about koko ajan. En ole ennen edes ymmärtänyt kuvien ja kertomuksien perusteella miten esimerkiksi Venetsiassa on niin sairaan upeaa. Pieniä kujia siellä sun täällä ja kanaaleja aina kanaaleiden perään. Sinne olisi ihana päästä käymään vielä uudestaan, meinaan tuntui että sitä paikkaa ei ihan hetkessä saa läpi koluttua. Aina upeampia aukioita sekä katuja, ja mikä parasta; ei auton autoa lähimaillakaan!

Jotta mun kirjoitusbuumi ei jatkuisi loputtomiin, jatketaan tarinaa seuraavassa postauksessa. Mutta siis katsokaa näitä maisemia!! Ihan älytöntä miten kaunista Euroopassa oikein voi olla. Ei tarvitse kauas lähteä, kun kelit ja maisemat muuttuvat kerta heitolla paremmiksi ja mullistavimmiksi mitä lähi konnuilla on tottunut pällistelemään.

Olisi kiva kuulla missä olet viettänyt parhaimman reissusi tai mikä maa on jäänyt erityisesti sun mieleen?

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

BRUNSSI INSPIRAATIOTA

XOXO SS

Löydettiin Crissen kanssa ihan sattuman kaupalla yhteinen vapaapäivä (joka ei loppujen lopuksi mun osalta ollut vapaapäivää nähnytkään..) ja päätettiin sen kunniaksi järkätä tapaaminen itsetehdyn brunssin merkeissä. Kaiken kaupassa käynnin, kuvailun ja kokkailun jälkeen istuttiin tosin lopulta pöydässä vasta kello 14, joten en tiedä voiko tota enää edes brunssiksi kutsua.. :-D 

Smoothiebowl sisälsi jäisiä mansikoita, marjoja, taateleita sekä kauramaitoa ja hyväksyttiin kyllä molemmat toi yhdistelmä! Kylkeen tehtiin vielä tuorejuustolla, avocadolla, lohella ja salaatilla täytetty itse leivottu baageli, joka sekin oli mitä onnistunein. Lämmin suositus siis näille. Jakakaa ihmeessä, jos teillä on lempparireseptejä esimerkiksi smoothiebowliin tai baageleihin!





maanantai 6. marraskuuta 2017

MATCH MADE IN HEAVEN

XOXO SS & SN

Keskiviikkoiltana bongattiin julkaisu, jonka mukaan etenkin Bumpy Ridestä monelle tuttu Mohombi on tulossa Suomeen. Seuraavana päivänä ostettiin liput keikalle ja siitä 24h myöhemmin istuttiinkin jo bussissa matkalla Helsinkiin. Meillä on kymmeniä yhteisiä biisejä, mutta yksi on ihan selkeesti ylitse muiden. Match made in heaven on nimittäin ollut listan kärjessä suunnilleen samasta hetkestä lähtien kun ruvettiin viettämään yhdessä aikaa. Olihan meidän siis kuultava tämä livenä, joten ei muuta kuin tien päälle. 

Päästiin pitkästä aikaa kaksin ulkoilemaan ja oli kyllä niin virkistävää. Meille löytyy harvoin Turussa tällaisille bile-illoille yhteistä aikaa, mutta aina jostain kumman syystä pääkaupunkiseudulla niille taas löytyy rako. Vaikka meidän harmiksemme Mohombi ei esittänyt biisiämme, vietettiin älyttömän nauruntäytteinen ja tapahtumarikas ilta, sekä yö. Näitä viikonloppuja lisää kiitos! 

Harvoin osaa arvostaa kuinka mahtavaa on, kun viereltä löytyy noin ihana ihminen. Muistakaa kertoa tärkeimmillenne, mitä ne teille merkkaavat, sillä joskus vielä tulee se hetki kun sitä ei niille voi sanoa! Ilman että hypätään astetta syvällisempiin juttuihin, jatketaan näillä alla olevilla kuvilla jotka napattiin 2 minuuttia ennen bussiterminaalille lähtöä...