INSTAGRAM

maanantai 30. kesäkuuta 2014

SMURFFILANDIA - EVERYTHING`S BLUE

Ja viellä jatketaan Espanja postausten parissa. Käytiin niin paljon kaikkialla, että kuvia on myös sen verran kertynyt muistikortille. Toivottavasti se ei haittaa jos niistä vielä teille kirjottelen. Jotenkin kivempi tämmösiä postauksia tehdä, kuin normaaleista asioista tällä (kylmässä, ankeassa) Suomessa :-D Niitä näkee muutenkin meidän blogissa ympäri vuoden, haha. Siiri oli meillä eilen yötä ja tänään näin piiitkästä aikaa ihanaa Beataa, kenen kanssa tuli taas kuvailtua normaaliin tapaa, niistä kuitenkin lisää myöhemmin.
Eli siis nyt asiaan. Ajettiin aika alkulomasta Júzcariin, tosiaan paikka tuli tunnetuksi juuri siitä kun koko kylän rakennukset (hautakiviä myöten) maalattiin siniseksi. Syy tähän oli se, että juuri nimenomaan tuossa kylässä kuvattiin Smurffit elokuva. Eihän tuolla hirveesti niinkään nähtävää ollut, lähinnä aika erikoista kun kaikki oli sinistä.. :-D Ja olihan siellä jättismurffejakin, oivoi..
Niin, suosittelen kuitenkin niitä käymään kenellä on vaikka auto vuokrattuna, muuten ei välttämättä tonne kannata vaivautua. Paikka oli meinaan sellasessa paikassa, ettei sinne niin vaan eksytä. Monien mutkien ja vuoristoteiden takana tuo pikkukylä kuitenkin sijaitsee x)
Onko teistä joku käynyt tuolla, entäs mitä piditte paikasta?

XOXO SN

torstai 26. kesäkuuta 2014

NAM MITÄ PIZZAA!


Tehtiin tänään tyttöjen kanssa maailman parasta pizzaa (ainakin mlkein), ihanan rapealla ja ohuella pohjalla ja superhyvillä täytteillä! Meidän molemmat pizzat saivat pintaansa öljyä sekä basilikalla maustettua tomaattikastiketta (Joka oli tarkotettu pastalle) ja pizzajuustoraastetta. Toiseen pizzaan heitettiin lisäksi vuohenjuustoa ja rucolaa ja toiseen pestoa, mozarellaa ja tomaattia. Oli muuten hyvää!

 Pohja:
 
2 dl vettä
1/4 hiivaa
n. 2 rkl öljyä
ripaus suolaa
3½ - 4½ dl durumjauhoja
 
Sekoita ensin hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää loput aineet. Anna taikinan nousta liinan alla ja vatkaa sitä sitten jauhoitetulla pohjalla. Jätä taikina lepäämään vielä hetkeksi ja kauli sitten kaki todella ohutta pohjaa. Levitä pohjaan sudilla öljyä ja laita pariksi minuutiksi 250 asteiseen uuniin. Lisää sitten täytteet ja laita koko pizza uuniin alimmalle tasolle ja anna olla kunnes reunat on kauniisti ruskistuneet.
 

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

OLD FRIEND TAG


Siinäpä teille kahdeksan minuuttia katseltavaa!
XOXO SS

perjantai 20. kesäkuuta 2014

OSTOKSIA VIDEOLLA

Vihdoin ja viimein sain ladattua tämän tännekkin. Niin kuin videolla sanoinkin niin, tässä on eka osa vaatteista ja viimeinen (sekä toinen) tulee kuvien muodossa loppu lomasta.

XOXO SN

1962014 OOTD

Heipparallaa! Mulla ja Siirillä oli eilen nimpparit, joten jeeeii onnea me!!!!! Eikai, postauksen aihe ei ollut tosiaan toi, vaan niin kuin otsikostakin voi huomata, mennään vaihteeksi asujen pariin. Kaikki päälläni on taas uutta, mutta pari noista taitaa tulevalla videolla näkyäkin. (Meidän kanavalla se on jo näkyvissä, illalla julkastaan tänne blogin puolelle)
crop top, necklace - Shana
skorts, shoes, sunnies - Blanco
ring - h&m

Kertokaas mitä pidätte asusta?
Adiios, tämä tyttö lähtee altaalle pulikoimaan! :-)
NIIIN ja hyvää juhannusta kaikille sinne Suomeen!!

XOXO SN

AQUAPARK

Oltiin eilen (keskiviikkona) Annan kanssa taas jokavuotiseen tapaan (paitsi viimevuonna med Siiri) vesipuistossa. Ollaan yleensä suunnattu meidän lähellä sijaitsevaan, vähän pienempään vesipuistoon. Eilen kuitenkin otettiin nokka kohti Torremolinosta ja siellä olevaa suurempaa vesipuistoa. Päivä oli naurua täynnä, hauskuutta ym. iloisia fiiliksiä! Päivä sujui siis ihanassa seurassa, ihanassa maassa, ihanassa paikassa! :-D (Haha, kuulostaapa ihmeelliseltä lauseelta)
Yritettiin lähteä aamulla suht. aikasin liikkeelle, että aikaa olisi paljon sillä puisto meni kiinni jo 18:00. Paikan päälle saavuttiin 12 jälkeen ja aika sujui hujauksessa. Kamera oli tosiaan myös mukana, mutta koska ei uskallettu jättää tavaroita pyyhkeidemme luo, niin ostettiin kaappi mihin ängettiin kaikki kamat, arvotavaroita myöten. Siellä siis kamera kökötti suurimman osan ajasta, kunnes lähtöhetkellä napsastiin parit kuvat.

Enempää kyseisestä päivästä ei olekkaan kerrottavaa, mutta suositellaan kaikkia Malagan lähellä lomailevia katsastamaan tuo paikka. Onkos joku teistä siellä ruudun toisella puolella, käyneet jo tänä vuonna vesipuistossa, tai jopa juuri tuolla missä me?
XOXO SN

tiistai 17. kesäkuuta 2014

SORMUKSIA JA HYVÄÄ SEURAA

Tässä kuvassa tulikin niin sanotusti kaksi kärpästä yhdellä iskulla, tai oikeastaan kolme. Päästiin nimittäin vihdoin ja viimein Even kanssa istumaan robertsiin ja tätähän on muuten odotettu! Yks juttu tuli jälleen todistettua oikeaksi: minne ikinä me mennäänkään niin jotain noloa täytyy tapahtua, ehkä on siis ihan hyvä ettei olla nähty vähään aikaan.. :D Oli kyllä ihan super ihanaa, meistä on Even kanssa tullut tosi läheiset vaan vuoden sisällä ja jälleen päästiin juoruilemaan ja nauramaan ittemme kipeiks. Toinen juttu mitä vasemmanpuoleisessa kuvassa näkyy on uudet sormukset jotka kävin ostamassa h&m'ältä ja ostin noita oikeastaan parikin pakkausta, eri värisiä ja kokosia. 
Päivän asuna toimi uusi maksihame joka pääsi nyt ensimmäistä kertaa tositoimiin. Nämä tuuliset päivät eivät vaan ole olleet mitään parhaita mahdollisia hameen käytölle.. Joten jos joku on nähnyt mut pitelemässä hameesta kiinni kun puolet pakaroista näkyy kyrpiintynyt ilme naamalla, niin siihen on ihan syynsä.. vihaan tuulta! 

XOXO SS 

maanantai 16. kesäkuuta 2014

OSTOKSIA

Ostoksien parissa taas vaihteeksi ja videolla mennään tällä kertaa! 

XOXO SS

lauantai 14. kesäkuuta 2014

NEW ON / OOTD

Eilisen asusta sen verran, että kaikki näistä on tosiaan uusia ostoksia (paitsi arskat), jotka ei tekemälleni videolle päässeet! Julkasen ko. videon niin pian kuin ehdin, sillä sen lataaminen kestää miljardi tuntia ja vie kaiken meidän netin täältä :-(
CROP TOP - SHANA
SHORTS - BERSHKA
FLIP-FLOPS - ROCIO (??)
SUNNIES - MONKI
Mulla olisi myös aika paljon kuvia kuluneilta päiviltä, mm. kun käytiin Ojénissa ja Coinissa. Niistä myöhemmin lisää, ihanaa sunnuntai pupuset!❤️

IHANA KESÄPÄIVÄ

Takana päin on pikkusiskon rippileirin vierailupäivä, kasa karkkia, pullaa, 2 ja puolen tunnin kävelymatka ihanan kesäsellä teillä musiikin tahtiin, peltomaisemia, kaupunkimaisemia, ravintola Niskan pizza tyhjää vatsaa täyttämään, koko päivän ihana seura ja päivän lopuuksi hurjan väsyneet jalat ja helpotus kun vihdoin pääsee kotisohvalle istumaan. Yksi juttu mikä tästä listasta puuttuu on kameran raahaaminen joka paikkaan, tai oikeastaan yhtään minnekkään ja se vähän itseäkin harmittaa. Eilen sain kuitenkin yllärin, kun postimies tuli koputtelemaan ovelle ja sain Ice watchin joka mulle Indiedays insipration Day'ssa luvattiin. Olin kokonaan tän kellon jo unohtanut joten ilo oli suuri kun pääsin kurkkimaan mitä paketista löytyi. 
 Ei ehkä mikään unelmien kello, mutta enköhän mä tolle jotain käyttöä keksi! Valkoinen väri nimittäin sopii monen kanssa.
 Siitä on jo aikaa kun nämä rakkaudet saapuivat, tais oikeastaan olla jo viime kuun puolella. Toi dermosilin aurinkopuuteri on ollut mun suosikki jo niin kauan kun saatan muistaa, yläasteen alkuajoilta ainakin kun aloin aurinkopuuteria edes käyttämään. Tulee niin kiva sävy ja just sopivasti. Toi Summer primer tuli hankittua ihan vaan sen takia että oon mainoksen uhri ja pikin värin suurkuluttaja minkä lisäksi halusin mun meikkipussiin jotain kesäistä. Jalkasuolaa en ole edes ennen käyttänyt ja taidakin heti tämän tehtyäni käydä täyttämässä ämpärin ja palkita tänään kovan työn tehneet jalkani!
Eilen tehtiin Venlan kanssa herkulliset pinaattipastafeta annokset minkä jälkeen herkuteltiin tollasella itsetehdyllä banaani"jäätelöllä", vesimeloonilla ja edelliseltä illalta jääneillä karkeilla. Nams!

XOXO SS

MAKSIHAME

No vihdoin! Löytyi mulle maksihame siis ja tätähän on muuten etsitty kissojen ja koirien, hiirien ja aasien kanssa. Hyppäsin kattoon kun bongasin vihdoin tarpeeks lyhyen yksilön, kaikki tuntuu nimittäin olevan sellasia kaksisataametrisiä laahuksia mun yllä, tai ainakin se pitää vetää jonnekkin korviin, mikäli ei tahdo kompastua joka toisella askeleella. Käytiin Ninnin kanssa kuvauttamassa asu jonka mitä luultavammin tulen laittamaan siskon rippijuhliin parin viikon päästä, vihdoin on yksi stressinaihe vähemmän. Mitäs mieltä te olette maksihameista?

XOXO SS 


tiistai 10. kesäkuuta 2014

BEACH

Iltaa! .. Voisin kyllä varmaan sanoa jo huomenta, koska silloin te varmaan tän lukasette. Mulla venyi taas tän postauksen tekeminen liian myöhään, jäin taas lukemaan muita blogeja ja yhtäkkiä huomasinkin, että kello on jo noin paljon :D Kuulostaako tutulta?

Anyways, tässä olisi eiliseltä (sunnuntailta) parit kuvat, kun lähdettiin illalla käppäilemään rantsuun jäätelöt vaihteeksi kätösissä (mitkä ei tosiaan ehtinyt kuviin, meni sen verran nopeesti nassuun).
Tää päivä aamusta pyhitettiin auringonotolle, mikä päättyi kuitenkin aika pian koska oli yksinkertasesti liian kuuma ja tais tulla jopa auringospistoskin. Siirryttiin siis Malagaan syömään ja ihania uusia löytöjä tekemään. Niistä ajattelinkin tehdä joko postauksen kuvilla tai videolla, kumpaa kannatatte?

Nyt toivotan hyvät yöt, sillä huomenna aikanen herätys churroille, sekä taas nokka kohti Malagaa! Buenas noches! XOXO SN

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

MUSTIKKALEIVOS

.. Vai pitäiskö sanoa leivos mustikoilla. Jos oisin nimittäin tajunnut niin oisin lisänny tota mustikkaa kyllä jonnekkin muuallekkin kun vaan päälle. Tämä on myös erittäin muunneltavissa oleva jälkkäri, kaikella tapaa. Täyteeks voi nimittäin laittaa melkeimpä mitä ikinä tahoo.

POHJA:
1dl sokeria
150 g voita
1 kananmuna
3 1/2 jauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sekoita ensin kolme ensimmäistä ainesosaa keskenään ja lisää sitten jauhot ja leivinjauhe. Laita hyvin sekoitettu taikina jääkaappiin ja anna sen olla siellä n. 30 min. 
Kauli ohuita pohjia ja laita ne vuokiin, itse käytin muffinssivuokia. Ne sitten 200 asteeseen niin kauaksi aikaa kunnes näyttää hyvältä.

TÄYTE:
Itse sekoitin vaniljakreemiä, jonka ohjeet löytyy pakkauksen kyljestä. Sekoitin siihen purkillisen maitorahkaa sekä sitruunamehua (sitä ei siis purkillista vaan ihan oman maun mukaan :D). Päälle mustikoita ja jos olisin tajunnut aikaisemmin niin mustikoita olisi varmasti päätynyt pohjallekkin tai itse täytteeseen.

XOXO SS 

WHAT I`VE BEEN UP TO...

 First of all, ratsastanut hepalla! En oo vissiii vielläkään kasvanut näistä pois.. :-)
 Syönyt maailman parhaat donitsit ja jääkahvit Dunkin` Coffee:ssa, nam tuli taas vesi kielelle tota kuvaa kattellessa. Varsinkin toi turkoosi donu (kookos), ah pure love❤️
 Tietysti nauttinut Espanjan lämmöstä..
 Kuvaillut siskon kanssa & käppäillyt rantakadulla
 Rakastunut taas kerran palmuihin. Miksi Suomessa ei voisi kasvaa tälläsiä? Edes omalla pihalla :-( is it so much to ask?
"Ajellut meidän ferrarilla", joopa jooooo..
 Ahminut parasta mahdollista jätskiä, yogurttijätskiäää :-D slurps! Maistuu täällä kuumassa jotenki vielä paremmalta kuin Suomessa? 
 Nauttinut ihanasta allasvedestä. Ei olla kunnolla rannalle vielä raahauduttu, eikä ketään meistä oikein innokas siitä ajatuksesta olekkaan. Viihdytään altaalla missä ei ole ketään muuta kuin me, ei polttavaa hiekkaa varpaiden alla ja `hyytävää` merivettä. 
Polskuttelua, polskuttelua..
Arskan ottoa!!! Oon myös saanut itseni taas poltettua. En tajua vaikka kuinka paljon aurinkorasvaa pläästisin niin silti aina joku kohta hohtaa kirkkaan punaisena, hmph. Ehkä mut on sitten vain luotu tomaatiksi? Kivaa

Mitäs piditte vähän erillaisemmasta postauksesta?
XOXO SN

lauantai 7. kesäkuuta 2014

KREPPIHIUS


Tänään päätin kokeilla jotain uutta ja haastan teidät jokaisen tekemään samoin. Kaivoin kaapista paidan jota oon käyttäny ainoastan kerran aikaisemmin ja joka on peräisin siis Siiriltä. Nappasin myös kreppirauda kauniiseen käteeni (Lakkasin muuten kynnet valkoiseksi) ja tein hiuksilleni sen mitä tein viimeksi ala-asteella.

Meidän banneri on vaihtunut kesäsempään, löytyykö mielipiteitä?

XOXO SS

perjantai 6. kesäkuuta 2014

EILISEN ASUA

Holaa! Ja lämpimät terveiset Espanjan auringosta. Viime päivät ovat kuluneet kauppoja koluten, syöden aivan liian epäterveellisesti (loma, ei haittaa?), mansikoita ja muita ihania herkkuja. Käytiin eilen Marbellassa ja tänään ollaan suuntaamassa Fuengirolan keskustaan `ostoskadulle`. 

Kuvattiinkin eilen teille Veeran kanssa asua. Tykkään ihan hirmusesti tosta mun kokonaisuudesta, jota koristaakin jalassa mun lempparikengät, jotka heti nähtyäni Bershkassa päätyivät mukanani kassalle. Mitä te pidätte? 
SHOES-BERSHKA . SKIRT - ZARA . TOP - SHANA . WATCH - MARC JACOBS . SUNNIES - LINDEX
Palaan seuraavaksi vähän sekalaisimmissa kuvissa, mitä on tosiaan jo parin päivän aikana kertynyt vähän alle 200.. Hups :D 

XOXO SN