INSTAGRAM

lauantai 31. lokakuuta 2015

SUKLAINEN KURPITSAKAKKU

xoxo SS & SN
Halloween innoitti meidät tekemään teemaan sopivan kakun. Kuorrutettiin suklaakakkupohja oranssiksi värjätyllä valkosuklaalla ja viimeisteltiin tekele sokerimassasta muotoillulla oksalla. Lopputulokseen oltiin tyytyväisiä niin maun kuin ulkonäönkin puolesta, joten olisi suorastaan väärin olla laittamatta resepti jakoon.

Suklaakakkupohja:
200g voita
n. 200g tummaa suklaata
2dl sokeria
3kpl munia
2tl vaniljasokeria
½dl kermaa
2tl leivinjauhetta
3dl jauhoja

Laita uuni lämpenemään 175-asteeseen. Sulata suklaa. Vaahdota voi ja lisää suklaa joukkoon. Sekoita munat ja sokeri sähkövatkaimella ja yhdistä seokset. Lisää joukkoon loput aineet ja kaada voideltuun, korppujauhoin vuorattuun vuokaan. Paista n. 45 min/kunnes kakku on kypsä. 


perjantai 30. lokakuuta 2015

RHODES SNAPSHOTS

xoxo SN & SS
Näihin synkkiin päiviin on hyvä tuoda pientä piristystä kuvien avulla. Paluu täydelliseen Rhodoksen reissuun ja auringonvaloon. Vitsit miten sitä kaipaakaan, kun täällä pimeys tulee jo ennen kuin ehtii edes herätä... Tai ainakin melkein... Höpinät kuitenkin sikseen ja annetaan kuvien vallata tämä postaus!
Hahah kattokaa kuinka naurettavilta noi pottakypärät päässä näytetään.. Ja tä ei ollut vielä edes pahin, sillä seuraavalla vuokrauskerralla saatiin vielä tyhmemmät :-D Liikennevaloihin pysähtyessä, vieresen ravintolan tarjoilit näytti meidän päähän ja alkoivat nauraa.. No, eipähän tuolta ketään tunnettu, pöristeltiin vain pokkana menemään. Tuolla tosi harvat ei meinaan käytä kypärää.. Ainoot ketkä nähtiin käyttävän, taisi olla turisteja!

Meiltä on muuten tulossa vielä arvosteluja parista ravintolasta ja meidän hotellista, jossa yövyttiin koko matkan ajan. Onko kiinnostusta näihin?

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

BRAND NEW TALENT

xoxo SS & SN

Indiedays ja Olympus järjesti kesällä kilpailun, joka antoi videotuotannon osaajille mahdollisuuden päästä näyttämään taitonsa. Mitään huippulahjakkuutta ei vaadittu ja meilläkin kävi osallistuminen mielessä. Kisassa on mukana niin yltiöhyviä teoksia, että osallistumatta jättäminen tuntuu näin jälkikäteen lähinnä helpottavalta.

Kuusi lupaavinta tiimiä valittiin mukaan projektiin ja heistä jokainen sai tehtäväkseen kuvata mainosvideon Olympus OM-D E-M5 Mark II:lla, 12-40mm f2.8 PRO:lla ja Olympuksen LS-100 mobiiliäänistudiolla. Tolla kameralla ois varmasti ollut ihan mahtava päästä työskentelemään. joten sen suhteen vähän harmittaa ettei osallistuttu. Videokuvauksen lisäksi sitä on suositeltu käytettäväksi mm. maisema-, kohde- ja taidekuvauksiin, 40 megapixelin ja kääntyvän näytön ansiosta. Videokuvauksessa plussana on pitkälle viety kuvanvakaaja ja FULL HD videomahdollisuus. Myös teknologia on viety pitkälle ja kameraan on asennettu Wi-Fi-toiminto, joka mahdollistaa esim. aukon, suljinajan ja muiden asetusten muokkaamisen kännykän kautta, kameraan koskematta. Suomalaisiakin on huomioitu suunnittelussa, kamera kestää nimittäin pakkasta ja muita sääilmiöitä, kuten vesiroiskeita ja pölyä.

Kyseisen Brand New Talent kilpailun voittajat julkaistaan tulevana lauantaina Indiedaysin Blog Awardeissa, jonne myös Siiri N on suuntaamassa. Innolla odotetaan kenelle voitto menee. Alla on Joonas Tähtisen ja Aatu Väänäsen työ, eikä kyllä yhtään ihmetellä vaikka se yltäisi ykkössijalle asti! 
Kuvaaja: Joonas Tähtinen 
Kuvausassistentti/editoija: Aatu Väänänen 
(Tanssijat: Studio Move)

lauantai 24. lokakuuta 2015

LINDOS

xoxo SN & SS
Päätettiin vuokrata skootteri yhdeksi päiväksi, mikä osottautui erittäin hyväksi vaihtoehdoksi, jonka takia hommattiin sellainen vielä 3 lisäpäiväksi. Suositellaan ehdottomasti sellaista! Liikenne ei kylläkään ole täysin kuin Suomessa, mutta jos on tottunut ton tyyliseen liikenteeseen (esim. Espanjassa samantyyppinen), niin ei muutakuin skootterin selkään! Sillä oli älyttömän helppo liikkua paikasta toiseen.

Suunnattiin ensimmäiseksi Lindokseen, minne meidän pikku prutputtajalla matka taisi kestää about tunnin.. Jäätiin ihanalle rannalle makoilemaan, enne varsinaista Lindoksen ydintä. Nälkä kuitenkin iski aikas pian ja jatkettiin matkaa käppäillen pikku kylän söpöillä kujilla. Ravintoloista löytyi tosi paljon valinnanvaraa, mutta päädyttiin raflaan, missä päästiin katolle syömään, valkoisten talojen ympäröimään näkymään :-) Kierreltiin söpöjä kauppoja, uitiin kirkkassa vedessä ja nautittiin ihanista maisemista, sekä loputtomasta auringonlämmöstä.

Onko teillä kokemuksia tosta paikasta? Meillä jäi Lindoksen linna kokematta, mutta jääpähän jotain seuraavalla kerralle haha ;---)

torstai 22. lokakuuta 2015

RODOS TREATED US WELL

xoxo SS & SN

Hyvää ruokaa, naurua enemmän kun koko vuonna yhteensä, kasa päin uusia ja entistä tyhmempiä vitsejä sekä miljardi ihanaa muistoa. Sellasta piti sisällään meidän kahdeksan päivää ulkomailla ja voidaan ylpeänä kertoa että selvittiin ilman sen suurempia kommelluksia. Viime viikon alkupuolella survottiin pikku lentomatkikset täyteen vaatteita ja lähdettiin Tukholman kautta Kreikkaan. Rodoksella vedeltiin skootterilla ympäri saarta, käytiin ikuistamassa muutama upea maisema, juhlittiin aamuyön pikkutunneille saakka, tehtiin uusia tuttavuuksia ja heitettiin kaikki huolet hetkeksi pois. Tämä tuli niin tarpeeseen!
Alla muutamat kännykkäotokset tolta ajalta ja myöhemmin on tulossa yksityiskohtaisempia kertomuksia sekä vinkkipostauksia, joten stay tuned ja kommentoikaa jos tahdotte kuulla jotain erityistä!




maanantai 12. lokakuuta 2015

SHORT HAIR, DON`T CARE

xoxo SN
Hellurei ja hellät tunteet! Meillä koittaa tänään illalla lähtö Rodokselle. En oo vielläkään sitä sisäistänyt kunnolla. Justhan me mietittiin, että vielä 40 päivää lähtöön yms.. Aika menee hullun nopeasti, mutta onneksi kaikilla menee samaa tahtia :---D Jos teillä on antaa viime hetken vinkkejä Rodokselle yleensäkin taikka Tukholmassa shoppailuun, otetaan niitä ilomielin vastaan!

Nämä kuvat käytiin Mallan kanssa kuvailemassa ja löydettiinkin ihan sika magee paikka, sinne on pakko päästä vielä joskus uudestaankin! Mitä mieltä te olette kuvista? Oli pakko päästä kameran eteen uusien, taas lyhennettyjen hiuksien kanssa, TYKKÄÄN ja paljon, mielipiteitä? Kuvailujen ja pakollisen kuuman kaakaon jälkeen otettiin pari autoa matkaan ja napattiin kaverit keskustasta ja suunnattiin Evelle juhlistamaan vielä hänen synttäreitä. Toimin kuitenkin kuskina, jolloin siirryin kotiin, kun muut lähti baariin. Ihan kiva näinkin päin välillä :-)
Hiljainen viikko on tulossa muuten blogin puolella, mutta lisätkääpä snapchatissä ja seurailkaa instagramissa (siiriniemi, siiiriiis), sillä niihin tulee varmasti oikein olan takaa päivitystä! Palaillaan reissun jälkeen matkakuvien kera, ihanaa viikon alkua!

Ja heei!! Käykäähän ihanat äänestämässä meidän blogia TÄÄLLÄ, jos yhtään meidän höpinät ovat kiinnostaneet! Kiitokset jo etukäteen

lauantai 10. lokakuuta 2015

GEELIKYNNET

xoxo SS
 Mun mielestä huolitellut kynnet on kuin piste iin päälle. En todellakaan tarkoita mitään geelattuja korppikotkan kynsiä, vaan ihan vaikka hyvin hoidettua, siistiä lakkausta. Itsellä ei ole ollut rakennekynsiä sitten yli puolenvuoden takaisen Amerikanreissun, joten vaihtelu todella virkistää. Tulee heti paljon huolitellumpi ja kivempi olo. Nämä käytiin Siirin kanssa ottamassa yhdellä tutulla viime perjantaina ja hintaansa nähden lopputulos kyllä miellyttää.

Mitä mieltä te olette geelikynsistä ja onko jollain suositella kynsipaikkoja Turussa?

torstai 8. lokakuuta 2015

HELPPO MASCARPONEVAAHTO

xoxo SN
Oon pitkän ajan pitänyt jo taukoa karkeista, sipseistä, sun muista herkuista. Ollaan sen sijaan leivottu äitin kanssa kaikennäköisiä herkkuja. Tälläsissä huomaa kuinka nopeasti tulee sellainen ällöfiilis kun syö tauon jälkeen herkkuja, tavallaan ihan mahtavaa!

Anyways, päätettiin testata marcarponevaahtoa. Tää resepti on noin 4-5 henkilölle, minkä tosiaan huomasi kun survoin ton kolmeen lasiin ja piti jotenkin saada toi ees puoliksi syötyä. Joten vinkki vinkkinä, älkää tehkö samaa virhettä, meinaan ei sitä vain jaksa :-/

RAAKA-AINEET

3dl kuohukermaa

250g Mascarponevaahtoa

0,5dl tomusokeria

1,5tl vaniljasokeria

+ paljon marjoja sekaan, itse laitoin vain jäisiä mustikoita, mikä osoittautui hyväksi valinnaksi!

VALMISTUS

1. Kaada kaikki ainekset yhteen ja vatkaa vaahdoksi

2. Murskaa lasin pohjalle pari keksiä ja lopuksi vaahto ja marjat, sekä keksiä oman maun mukaan.

Ja voilá, valmista nautittavaksi!
Kertokaa jos testailette ja mitä piditte?

tiistai 6. lokakuuta 2015

YLLÄRIJUTTUJA

xoxo SS & SN
Tässä kuussa päästiin taas järkkäilemään yllätyksiä, kun meidän rakas Eve täytti kahdeksantoista. Jo viikkoja takaperin varasimme bussiliput ja hieman riskillä yhden huoneiston, joka sittemmin osoittautui varsin näppäräksi vaihtoehdoksi (sijaintia lukuunottamatta). Päivän varrelle oli suunniteltu erinäisiä yllätyksiä joista ensimmäinen oli se, että ylipäätänsä ollaan lähdössä jonnekkin. Seuraavana sitten ruokapaikka ja huippuna Even poikaystävä joka saapui lahja käsissään kämpälle. Siinä tais päästä sankarilla itku ja meillä aika vahva fiilis siitä, että taidettiin onnistua.
Minä (Siiri S)  menin siis perjantaina Evelle yöksi ja aikaisin aamulla oli tarkoitus mennä erääseen ystävämyyntiin. Sanoin jopa että laitan herätyksen ja muuta, tarkoituksena nukkua vähän pidempään, Helsinkiin lähtö odotti nimittäin vasta yhdeltätoista. Meidän aamuvirkku nosti päänsä kuitenkin jo kahdeksalta ja ilmoitti ettei millään keretä ystävämyyntiin mikäli ei ruvettaisi jo valmistautumaan. Sanoin sitten ettei me olla mihinkään myynteihin menossa ja käskin Eveä pakkaamaan laukkuun kaiken mitä yhden yön reissu vaatii. Yllätys paistoi kyllä kasvoilta ja koko aamu meni jännittäessä. Ennen yhtätoista laitettiin Even silmille huivi ja hypättiin Sannin kyytiin. Muut kyytiläiset piti suunsa kiinni ja annettiin Even ihan rauhassa arvuutella määränpäätä. Se selvisi kyllä aika pian bussipysäkillä ja perillä Helsingissä hoidettiin yöpymisjutut pois alta, jonka jälkeen oli vuorossa ruokailu. Kämpälle päästiin majoittumaan kuuden maissa ja aika pian Otto pamahtikin ovesta sisään. Eve siis eli siinä uskossa ettei Otto olisi saanut vapaata armeijasta, joten yllätys oli näkemisen arvoinen. Loppuilta menikin juhliessa meidän rakasta synttärisankaria. Onnea vielä Evelle! 
 Siiri S onnistui myös kadottamaan kännykkänsä siinä tohinassa, joten älkää ihmetelkö viikon hiljaiseloa snäpin ja instan puolella. Uusi kännykkä tulee maanantaina ja samana päivänä otetaan suunnaksi Rodos. Joten tästä muutaman päivän tauosta huolimatta suosittelen, että käytte lisäämässä meidät noissa sosiaalisissa medioissa. Konetta ei nimittäin oteta reissulle mukaan, mutta luvataan päivittää snapchattia sekä instagramia aina vain kun mahdollista!
 Ps. Jos missasit heinäkuun yllärisynttärit Siiri N'lle niin kurkkaa postaus TÄÄLTÄ!

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

BLACK AS MY SOUL

xoxo SN
Vitsivitsi, sateenkaaren värejä sieltä mun sielusta löytyy. Päätin vetästä päälle oikein urakalla synkkyyttä, näin syksyn kunniaksi. Mun mielestä toi tausta mätsää ihan hyvin kylläkin tohon. Nämä kuvat siis napsastiin ihanan Mallan kanssa pitkästä aikaa, joten kiitokset hänelle! Tuntuu, että aina etsitään sopivaa kuvauspaikkaa ihan turhautuneena, mutta lopuksi ollaan aina tyytyväisiä sellaisen löytäessä :-) Onkos teillä jotain mielipidettä kuviin?

perjantai 2. lokakuuta 2015

TÅRGET

XOXO ss & sn
Tämän murun täysikäisyyttä juhlittiin eilen koko lasol-porukalla saman pöydän ääressä. Laskeskeltiin, että vasaavalla poppoolla ollaan kokoonnuttu viimeksi päättäreinä, joten oli tosi ihana nähdä kaikkia yhdessä. Alkuperäisenä ideana oli mennä testaamaan Mamin menu, mutta sinne ei näin isolla porukalla päässyt, niin mentiin sisään naapuriovesta. Tårget yllätti lounasbuffetillaan positiivisesti, joten kannattaa ehdottomasti käydä koittamassa. 
Ainiin ja meidän synttärisankari Eveliina Salmisen blogiin pääsette TÄSTÄ.