Aurinkoista sunnuntaita!
Mä köllöttelen tällä hetkellä Espanjan auringon alla ja täältä mut tulee löytämäänkin seuraavan kuukauden päivät. Mä sain koulun loputtua töistä yli kuukauden lomaa ja päätin tulla nauttimaan siitä perinteisesti toisen kodin kulmille. Mulla on viime syksy ja kevät olleet aika hektisiä kahden työn ja koulun parissa, niin tämä tunne kun saa vain olla, on jotain älyttömän rentouttavaa. Päästä saa heittää kaikki ajatukset narikkaan, laittaa musiikin korville samalla juoden kylmää juotavaa, auringon tietenkin lämmittäessä iholla.
Mulla on tasan kahtena päivänä roikkunut kamera olkapäällä, mikä on huolestuttavan vähän. Olen koittanut ottaa rennosti myös kuvailun suhteen, etten antanut sen tuottaa minulle minkäänlaista päänvaivaa vaikka siitä sataprosenttisesti nautinkin. Sitä enemmänkin on kännykkäni kamera välähdellyt ja kuvasaldoni kamerarullassa on parin päivän ajalta jo satoja. Niistä siis koostuu tämän postauksen kuvatkin.
Oletteko te enemmän kamera- vai kännykkäkuvaajia? Mä taidan pikkuhiljaa kallistua jälkimmäiseen, mutta ihan vain vähän! Olenhan kuitenkin vannoutunut kamerankantaja.
maanantai 21. toukokuuta 2018
AAMUISSA ON VOIMAA
XOXO SS & SN
Tältä näytti meidän lauantai ilta, yö ja sunnuntai aamu. Pelkkää naurua. Hyviä vitsejä ja vähän lisää naurua. Näistä yökyläilyistä on muodostunut ihan joka kuukautinen perinne. Joskus röhnötetään sohvalla yökkärit päällä ja katsotaan Winxejä, toisinaan lauletaan yön pikkutunneille asti Singstaria olohuoneen pöydällä ja välillä palataan rankan illan jälkeen jalat kipeinä saman peiton alle nukkumaan. Nämä illat ja etenkin aamut on ihan parhaita!
Aamut ylipäätänsä on ihan huippuja. Päivän ensitunneilla kaikki on vielä edessä ja oma asenne heti herätessä ratkaisee pitkälti koko tulevan päivän. Oli se kello kuuden aamusali, pitkään iltapäivälle jatkuva brunssi ystävien kanssa tai hyvä aamupala ja koulumatka musiikit korvilla, aamut on aina yhtä ihania. Heti herätessään on syytä päättää mitä tulevalta päivältään haluaa ja muuttaa oma asenne positiiviseksi, koska aamuissa tosiaan on voimaa!
Tämän myötä toivotammekin kaikille oikein aurinkoista ja iloista viikonalkua, otetaan jokaisesta päivästä kaikki irti!
perjantai 11. toukokuuta 2018
PÄIVÄREISSU PIETARIIN - MITÄ MIELTÄ OLIMME?
XOXO SS & SN
Tiedättekö, kun antaa lahjaksi jotain aineetonta, kuten ravintolaillallisen tai reissun ja toteutus vain venyy ja venyy kunnes se lopulta unohtuu? Me venytettiin puolitoista vuotta lähinnä aikataulullisista syistä, mutta lopulta saatiin kuin saatiinkin toteutettua Siiri S'n 19 vuotis lahja, kun keskiviikkoiltana otettiin suunnaksi satama. Meillä on kummallakin seinillä tarrakartat, joita koitetaan parhaamme mukaan saada valkoisemmiksi käymällä eri maissa. Venäjä on tolla kartalla ihan valtava. Kaiken lisäksi se on rajanaapurimme, mutta kumpikaan ei ole astunut maahan jalallansakaan. Niimpä päätettiin tehdä viisumivapaa päiväreissu maatuskamaahan ja se onnistui kun onnistuikin täydellisesti. Nyt istutaan Helsingissä aamupalalla yksi ihana kokemus rikkaampina ja halutaan antaa oma näkökulmamme tämän tyyppisestä matkasta.
Laivamatkan varaaminen oli todella yksinkertaista ja simppelliä alusta saakka, hinta ei ollut päätä huimaava + säästyi 80e viisumista. Luettiin laivasta paljon negatiivista, mutta todellisuudessa ei se paljoa eronnut perus Silja Lineista yms. Hytti oli pieni, mutta ei kummallinen. Tax free tarjonta oli suppea, mutta kokonaisuudessaan laiva oli siisti ja koristeltu. Jonotukseen saa varautua Venäjän päässä, sillä seistiin melkein paikallaan yhteensä noin 3h niin laivassa sisällä kuin satamassa passintarkastuksessakin. Ihan älytöntä miten huonosti ne on järjestetty! Pietarissa suunnattiin suoraan syömään ja kiertelemään jalan ympäri ämpäri. Ruoka oli todella halpaa Suomen hintoihin verrattuna ja noinkin lyhkäsessä ajassa nähtiin paljon. Hyvä pintaraapaisu tuli ehdottomasti koettua. Tietysti jos kattavammin tahtoo kaupunkia tutkia, ei kannata tälläistä pientä trippiä varata, sillä kyllähän tuolla nähtävää ja koettavaa riittää! Meidän tarpeisiin reissu kuitenkin vastasi aika kympillä. Jos ei jonotuksen tuomaa tuskaa lasketa, niin paljon moitittavaa ei kyllä löydetä.
Minkälaisia kokemuksia teillä on Pietarista?
Leave a Comment
⋅
Tunnisteet:
matkailu,
matkustaminen,
matkustus,
matkustusvinkit,
oma elämä,
Pietari,
päiväreissu,
Venäjä,
vinkit
tiistai 8. toukokuuta 2018
TIVOLI
XOXO SS & SN
Perinteiseen tapaan käytiin ottamassa kaikki ilo irti Tivolista, joka on nyt parin viikon ajan ilahduttanut katukuvaamme. Laitteisiin uskallettiin tosin hypätä vasta sulkemisajan jälkeen ja viime vuoden tapaan ollaan tyytyväisä kuvasaldoon. On aina yhtä virkistävää saada taustalle jotain värikästä ja normaalista poikkeavaa. Sen pidemmittä puheitta halutaan toivottaa näiden kuvien saattelemana ihanaa kevättä kaikille.
torstai 3. toukokuuta 2018
ELÄMÄNI NELISILMÄISENÄ
Yhteistyössä Instrumentarium
Instrumentarium kuva: Jere Viinikainen
Yksi mitä IBA:ssa aina odottaa on ehdottomasti Instrumentariumin piste. Varsinkin nyt, kun itsestäni on valitettavasti tullut silmälasien suurkuluttaja lempipuuhaksi onkin muodostunut kehyksien ihastelu ja testailu. Mun ensimmäiset silmälasit jotka ostin, olivat todella yksinkertaiset sillä niin totuttelu nelisilmäisyyteen tuntui helpommalta. Edelliset lasit jotka ostin viime vuoden puolella, olivat kyllä niin mun näköiset kuin vain mahdollista, mutta harmikseni oon ne jotenkin saanut kadotettua.
No miltäs tämän kevään mallisto sitten näyttää? Ihanaa minimaalisuutta, mutta myös rohkeampia valintoja vaalean sävyissä. Paljon kultaa, sekä kissaimaisia kehyksiä, jotka molemmat ovat kuin luotuja minulle. Kissamaisuus iskee muhun niin silmälaseissa kuin aurinkolaseissakin, jota mun arskakokoelma onkin tällä hetkellä pullollaan. Mitä mieltä te olette, in or out?
Pitääkin vielä mainita miten hyvin mun oikealla puolella olevan Maijan lasit sopivat hänelle! Ihanan tyylikkäät niin kuin koko neiti itsekin. Jos ette ole vielä päätyneet hänen blogiin niin klikatkaapas äkkiä tästä. Ihana blogi täynnä muotia ja matkustelua, suosittelen vähintään vilkaisemaan!