INSTAGRAM

perjantai 22. syyskuuta 2017

KINUSKISET OMENAKANELIPIIRAKAT

XOXO SS & SN

Päätettiin palata vuosien vanhojen perinteiden pariin ja tavata leipomisten merkeissä S:än luona. Me tehtiin tätä lukioaikoina ihan super paljon ja useat vanhat reseptipostaukset saa edelleen lukuisia näyttöjä kuussa. Naurettiinkin just, että yleensä S on toiminut reseptinlukijana ja N auttanut kaikin mahdollisin tavoin eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Hetken pinterestin selailun päätteeksi kaivettiin siis (kuvitteelliset) essut kaapeista ja pistettiin jauhot pöllyämään.

Haluuttiin tehdä jotain syksyistä ja koska omena-aika on parhaimmillaan, niin päätettiin hyödyntää tämän hetken kausituotetta. Omenat käytiin kylläkin poimimassa ihan k-marketista, mutta sekaan heitettiin S:än vanhan työnantajan tekemää ihanaa omenahilloa. Ollaan ihan älyttömän tyytyväisiä lopputulokseen, joten napatkaa tästä resepti talteen ja tulkaa kertomaan miten maistui!


Tarvitset:
Valmis piirakkataikina
1½ omenaa
omenahilloa
kanelia
sokeria
1 muna

Kinuskiin:
2dl kuohukermaa
1½dl fariinisokeria
2tl voita

Huom! Määrät ovat sovellettavissa koon ja oman mieltymyksen mukaan.

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Aloita kinuskin valmistaminen kaatamalla kerma ja sokeri kattilaan ja anna kiehua n. 20-25 min välillä sekoitellen. Lisää lopuksi voi ja anna paksuntuneen kinuskiseoksen jäähtyä. Kinuskin kiehuessa voit pilkkoa omenat pieniksi ja sekoittaa sen hillon kanssa keskenään. Heitä mukaan vielä kanelia mausteeksi oman maun mukaan. Levitä piirakkataikina pellille, mutta jätä osa sivuun päällystä varten. Levitä kinuski tasaisesti ohuen taikinan päälle ja omenahilloseos kinuskin päälle. Kauli loppu taikina ohueksi levyksi ja tee siitä haluamasi paksuisia pitkiä suikaleita. Asettele suikaleet piirakan päälle ristikon muotoon. Voitele munalla ja koristele sokeri-kanelisekoituksella. Anna paistua n. 25-30 min tai kunnes piirakka näyttää kypsältä. Leikkaa haluamasi kokoisiksi palasiksi ja nauti!


2 kommenttia:

  1. Just aamulla mietin, että olisi kiva leipoa jotain suomalaisista omenoista. Ehkä testaan tätä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit, osuspa hyvään saumaan! Kantsii kyllä testata niin yksinkertainen resepti, mutta silti niin hyvää! :-)

      Poista