INSTAGRAM

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

LONDON, BABY!

XOXO SN

... As the great thinker Joey Tribbiani once said.

Me kipaistiin Lontooseen elokuun loppupuolella, päämääränä juhlia iskän täyskymppisiä. Tämä oli meidän ensimmäinen kerta tuolla, mutta ei todellakaan viimeinen. Tykästyttiin meinaan kaikki ihan sairaasti tohon kaupunkiin ja tehtävää olisi riittänyt vielä parille lisäpäivällekkin. Nähtiin kuitenkin todella paljon kävellen, bussilla, taxilla ja metrolla, minkä myötä saatiin älyttömän laaja näkemys kaupungista, sekä kaikki kulkutavat tuli ainakin testattua moneen otteeseen :-D

Kelitkin osui meidän päivillemme aivan täydellisiksi, aurinko paistoi melkeinpä kokoajan ja lämpöä riitti sen verran, että hameet vedettiin päälle ja takit olisi voitu jättää suosiolla hotellille. Oltiin siitä kyllä niin tyytyväisiä, vaikka sääennusteet ei ihan noin mahtavia ilmoja lupaillutkaan. Vähän tuntuu siltä, että kaatosateessa sateenvarjon alta kurkkiessa ei toi reissu olisi ihan samanlainen ollut ja kaupunki olisi antanut ihan erilaisen kuvan itsestään.

Oletko sä päässyt kokemaan jo Lontoon, jos niin pääsikö se sun top5 kaupunkeihin, niin kuin mulla?

No Comments Yet, Leave Yours!