INSTAGRAM

tiistai 11. heinäkuuta 2017

OPISKELIJAELÄMÄ KUTSUU

XOXO SS 


Muutama kuukausi sitten sain kutsun valintakokeeseen, jonne lähdin vailla minkään tason odotuksia. Hain kolmeen paikkaan, joista kahdesta tiesin jo ensimetreillä, ettei sisäänpääsy tule olemaan tänä vuonna millään tasolla mahdollinen. Lukeminen ei nimittäin olisi ajan puutteen vuoksi käynyt järkeen ja sitä esimerkiksi kauppakorkeaan olisi vaadittu niin monen tunnin edestä, etten loppupeleissä mennyt edes koittamaan koetta. Myös mainonnansuunnittelun ennakkotehtävät tein kauhealla kiireellä näyttöjen ja valmennuksen välissä, joten voitte vain arvata kuinka yllättynyt olin kutsun kolahtaessa sähköpostiin.

Kolmen päivän valintakokeissa oli yksi karsinta ja onnekseni pääsin kuin pääsinkin viimeiseen vaiheeseen saakka. Pohjatyönä yritin etsiä edelliseltä vuodelta edes jonkinnäköistä materiaalia tai vinkkejä siitä mitä tuleman pitää, mutta netti ammotti tyhjyyttään. Mahdollisuutta valmistautumiseen ei siis juurikaan ollut. Tehtävät sisälsivät nopeaa ideointityötä, analysointia, piirtämistä ja kirjoittamista, mutta lisäksi testattiin mm. sosiaalisia vuorovaikutustaitoja ja motivaatiota haastattelun sekä puheen avulla. Tehtäviä oli useampia per päivä ja aikaa oli aina rajoitetusti, mikä loi omat paineensa. Fiilis oli useimman tehtävän jälkeen ihan hyvä, mutta voin siitäkin huolimatta sanoa, että noi kolme päivää tuottivat ihan järjettömän määrän stressiä. Mainonnansuunnittelu on osin paineen alla työskentelyä ja uskon, että henkilökunta halusi testata myös sitä puolta hakijoissa. Vaikka kokeet menivät suurimmaksi osaksi omasta mielestäni hyvin, niin en siitäkään huolimatta odottanut, että opintopolussa lukisi kuukauden kuluttua kyseisen koulutuksen kohdalla ”hyväksytty”. Mukana oli nimittäin hurjan lahjakkaita ihmisiä, joilla oli vastaavilta aloilta jo kokemusta ja koulutusta. Tuloksen nähtyäni olen ollut pelkkää hymyä koko tyttö ja vaikka kesän odotetuimmat Ruisrock ja Ibizan matka ovatkin jo takana, niin olo ei ole haikea, sillä odotukset ovat syksylle korkealla.

Lähden siis opiskelemaan Turun AMK:hon mainonnansuunnittelua, eli käytännössä valmistun medianomiksi. Kaikenlaisia haaveita tulevaisuudelle löytyy ja uskon, että tämä koulutus tulee antamaan hyvän pohjan kaikelle mitä tulen jatkossa tekemään. Enpä olisi edes puoli vuotta sitten uskonut, että pääsen opiskelemaan mulle ihan täydellistä alaa. Oikeastaan varmuus ja aito into syttyivät valintakokeessa, kun tehtävä toisensa jälkeen tuntui juuri oikealta. Kaikki kirjoittaminen, visuaalinen työskentely, kuten piirtäminen ja valokuvaaminen, suunnittelu ja sommittelu on aina ollut sitä mistä tykkään. Lisäksi rakastan olla ihmisten kanssa tekemisissä, pitää esitelmiä ja puheita, joten tällä hetkellä tulevaisuus näyttää hyvinkin valoisalta. Myöskään heikko työllistyminen ei hetkauta, sillä olen aina ollut sitä mieltä, että ne pärjää jotka haluavat pärjätä ja luotto omaan osaamiseen ja ennen kaikkea motivaatioon on kova.

Pääiskö sieltä päästä moni haluamalleen alalle? :-)

4 kommenttia:

  1. Ihan mieletöntä!!! Onnea superpaljon Siiri :-) <3

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon opiskelupaikasta!

    Itse hain nyt kolmatta kertaa lukemaan liiketaloutta ja onni potkaisi vihdoinkin! :D Valintakoemateriaalia lukiessani olin itkun ja tuskan partaalla, mutta kyllä se pänttääminen lopulta tuotti tulosta!
    Liiketalous on mulle se juttu ja oon niin iloinen, että pääsen vielä syventää opintoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Super siistiä, onnea! Mihin kaupunkiin pääsit? Ettette vaan olis menossa Siiri N:än kanssa samaan kouluun.. ;-) Kiitos!

      Poista