INSTAGRAM

torstai 30. heinäkuuta 2015

CASEAPP | ARVONTA

Muistatteko kun viime vuoden puolella saatiin Caseappilta kuoret kännykkään? Noh, nyt saatiin uusi mahdollisuus tähän ja idea kuulosti sen verran hyvältä, että tartuttiin tilaisuuteen. Siiri N suunnitteli siis itselleen kuoret, joihin hän valkkasi kuvat ja lopputulos tuli pikapikaa postissa. S taas päätti jättää tällä kertaa välistä, sillä kännykänvaihdos saattaa olla edessä puolenkin vuoden sisällä, eikä konekkaan kaipaa mitään tarroja sun muita. Se tuskin teitä siltikään haittaa, päätimme nimittäin lahjoittaa kyseiset käyttämättömät kuoret teille

Tästä pääset kurkkaamaan mitä Caseappilla on tarjottavana. Sen verran kuitenkin vinkataan, että valikoimasta löytyy mm. "sinssejä/tarroja" sekä kuoria niin iphoneille, samsungeille, kuin ipadeillekkin. Lisäksi näitä tarroja löytyy myös applen tietokoneille. Eli kyseessä oiva mahdollisuus tehdä laitteesta oman näköinen tai antaa esim. kaverille persoonallinen lahja. 

Näin osallistut caseapp arvontaan:
Kommentoi alas sähköpostiosotteesi ja pari plussaa/miinusta meidän blogista!

tiistai 28. heinäkuuta 2015

SN 18

 xoxo SS & SN 
Tänään vietettiin Siiri N'n täysikäistymistä, mikä tuntuu ihan hurjan oudolta, miten aika on mennyt niin nopeasti, että yhtäkkiä sitä muka ollaankin niin aikuisia? Ollaan yläasteelta saakka oltu kuin paita ja peppu ja puhutaankin usein siitä. että ollaan "sama ihminen". Siksi myös suurin osa ikimuistoisia hetkiä on jaettu yhdessä ja ihan alkuajoista asti ollaan kutsuttu toisiamme Tsipiksi ja Tsapiksi. Tsippi tulee sanasta tsipmonkey, mikä taas tarkottaa oravaa ja se miksi me ruvettiin itseämme sillä nimellä kutsumaan on vain ja ainoastaan arvoitus. Kellon lyödessä 12 tuntuikin todella oudolta ja itkettiin molemmat syystä, jota ei edes tiedetä. Ikäkriisi?
Lähdettiin tällä porukalla tänään ulos syömään ja kyseisestä ravintolasta on tulossa "arvostelu/mielipidekirjoitus" myöhemmin tällä viikolla. Ajateltiin muutenkin, että voitais joka tai joka toinen kuukausi tehdä postaus aina eri ravintolasta. Miltä kuulostaa?

tiistai 21. heinäkuuta 2015

HELPPO KESÄHERKKU

xoxo SS & SN
Tässä teille vähän ideaa ihan super hyvään ja helppoon herkkuun. Reseptiä kekseistä ette nyt saa, koska parempiakin on tehty ja kehotetaankin teitä kaivamaan se kaikkein pehmein ja sitkein cookieresepti kaapista tai netistä (ja kertomaan meillekkin ;-)). Toki kovimman kiireen sattuessa, voi vähän lintsata ja käydä ostamassa valmiita keksejä kaupasta. Jäähtyneet keksit täytetään haluamallaan jäätelöllä, jonka tulisi olla hieman sulanutta, jotta sen saa parhaiten muotoiltua keksien väliin. Sitten pakastimeen jähmettymään ja odottamaan seuraavaa herkkuhetkeä. 


sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

ROOFTOP 2

xoxo SN
 Tässä olisi lupaamani toista osaa katolta. Tykkään niin paljon tosta harmaasta taustasta, mitä mieltä te ootte? Ja kyllä, mulla oli tolloin aikasta huono hiuspäivä, joten käsi viihtyi tuolla huitomassa niitä ees taas.. Niin ja mun kesän väri taitaa olla valkonen. Vannon, että multa ei oo löytynyt viime kuukausina asua, jossa valkosta ei löytyisi. Kiinnostavaa tietoa taas. Jeppis jepulis. Jos jätän höpettelyt ja lähden laittamaan itseni kuntoon :-) Kivaa sunnuntaita!

lauantai 18. heinäkuuta 2015

ROOFTOP 1

xoxo SN
Vietettiin aivan ihana päivä Mallan kanssa torstaina, ennen kuin sukulaiset saapui meille. Nähtiin keskustassa erittäin hauskan kuvausreissun ja jääkahvien parissa. Nämä kuvat on siis otettu Centrumin katolla (turkulaisille tuttu pleissi). Otettiin myös samassa paikassa vähän erintyylisiä kuvia, joten aattelin niistä tehdä erillisen postauksen vielä. Palaillaan!

torstai 16. heinäkuuta 2015

MANSIKKAJUUSTOKAKKU

xoxo SS & SN 
..Tai rahkajuustokakku, tai  macaronsein koristeltu mansikkajuustokakku suklaapohjalla, tai ihan mikä vaan, mutta maku on kuitenkin sama; ihan älyttömän hyvä nimittäin! Pohja on suklaakakkua ja koristeiksi tehtiin macaronsseja joiden täytteenä on ainoastaan tomusokerivesiseosta, joka pitää kuoret hyvin yhdessä.

Pohja:
65g voita
25g suklaata
1dl rypsiöljyä
0,5dl vettä
0,75dl creme fraichea 
2 munaa
0,75dl fariinisokeria
0,5rkl vaniljasokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5dl kaakaojauhetta
0,75tl leivinjauhetta
0,5tl soodaa

Sulata voi ja suklaa haluamallasi tavalla mikrossa tai vesihauteessa. Lisää mukaan öljy, vesi, ranskankerma, sokerit ja munat. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita joukkoon. Kaada irtopohjavuokaan ja paista 170 asteisessa uunissa noin 15 min. Vahdi kuitenkin kakkua koko ajan ja testaile tikulla kypsyyttä. 

Täyte:
6 liivatelehteä
3dl kuohukermaa
2 prk maustettua mansikkarahkaa
1 prk (200g)  maustamatonta tuorejuustoa
1,5rkl sokeria
3tl vaniljasokeria
Halutessaan mansikoita pohjalle

Anna liivatteiden pehmentyä kylmässä vedessä muutaman minuutin ajan. Sekoita keskenään tuorejuusto, rahka ja sokerit. Purista liivatelehdistä vedet pois ja sulata pineen tilkkaan (n.2rkl) kuumaa vettä. Kaada liivate ohuena nauhana rahkatuorejuustoseokseen kokoajan vatkaten. Kääntele mukaan vielä vaahdotettu kermavaahto. Voit halutessasi asetella lohkottuja mansikoita jäähtyneen suklaakakkupohjan päälle, jonka jälkeen on aika kaataa täyte vuokaan. Peitä kelmulla ja jätä jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi. Koristele haluamallasi tavalla!


Tehtiin kaksi kakkua Siiri N'n  sukulaissynttäreitä varten ja toisen resepti on vielä tuloillaan, joten pysykää kuulolla. ;-)

tiistai 14. heinäkuuta 2015

RIPPED JEANS

xoxo SN
Näin sunnuntaina pitkästä aikaa Axua kuvailujen ja jätskien merkeissä. Päätin siis jakaa myös teille yllänäkyvän epäonnistuneen asukuvan :-) Pysyin taas enemmän siellä kameran toisella puolella, eli siis kuvaajana. Kun Axu häippäsi Helsinkiin, tämä tyttö meni ajelemaan ja myöhemmin mentiinkin Sannin kanssa kaupasta hakemaan parit sipsipussit, karkit, suklaat ja dipit, niistä eilinen iltapala  siis taisikin koostua. Saatiin myös ajatus lähteä katsomaan auringonlaskua Ruissalon päähän, mutta kuinkas kävikään.. Matkalla tajuttiin, että taivas on ihan pilvessä ja lopulta myöhästyttiinkin laskusta. Noh, better luck next time... Löydettiin kuitenkin tosi upea paikka, pakko mennä sinne vielä uudestaan! Myöhemmin nähtiin myös Tallinna reissulta palanneita ja ajettiinkin sormet jäässä keskiyön jälkeen meille yöksi #lämpimätkesäyöt.

Luvassa olisi myös paljon kokkailua tuleville päiville, kiinnostaisko teitä reseptit?

maanantai 13. heinäkuuta 2015

T A L L I N N A

xoxo SS
Saatiin loppuviikosta päähänpisto heittää pikku extemporereissu Viron puolelle ja vielä samana torstai-iltana varattiin matkat neljälle. Pääsyynä oli Danun synttärit ja matka olikin lahja hänelle. Sunnuntai-aamuna (Tai kello 5 on mulle pikemminkin vielä yötä..) otettiin auto alle ja ajettiin Helsinkiin. Takaisin kotiin päästiin vasta puolenyön paikkeilla, joten päivä oli pitkä, mutta siltikin erittäin onnistunut. Vielä Tallinnan puolella yllätettiin Danu pyytämällä tarjoilialta kynttilällä koristeltu kakunpala pöytään ja sen saapuessa kajautettiin ilmoille onnittelulaulu. Aivan mahtava päivä siis takana!


lauantai 11. heinäkuuta 2015

BEAUTY POP UP

xoxo SS & SN
Tällä viikolla päästiin käsiksi jo kauan odotettuun pakettiin. Tai siis meille kärsimättömille jo viikonkin odottelu tuottaa tuskaa.. Pahvilaatikosta paljastui mm. harjat, beauty blenderit, sivellinsaippuat, ponnareita, siirtotatuointeja. Tosin tuolta sivustolta saa kaikenlaista Eos tuotteista aina Hurraw huulirasvoihin saakka.

Beauty pop up on siis suomalainen kauneuteen keskittyvä nettikauppa joka postittaa tuotteet Helsingistä käsin suoraan kotiovelle. Jos täys palvelu ja suomalaisen yrityksen tukeminen siis kiinnostaa niin klikkaappa tänne.

Muista myös, että tämän kuun loppuun mennessä saat 15% alennuksen kaikista tuotteista koodilla SIIRI&SIIRI

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

KERRO SUN INSTAGRAM NIMI!

 xoxo SS & SN 
 Instagramissa on nykyään aivan kaikki, äitejä ja koiria myöten. Siksipä me ollaankin aika varmoja siitä, että suurimmalla osalla teistäkin löytyy sieltä tili. Meitä kiinnostaisi aivan suunnattomasti nähdä minkälaisia ihmisiä meidän lukijakunnasta löytyy ja olisikin ihan super mahtavaa jos ilmiantaisitte tämän postauksen kommentteihin oman käyttäjänimenne! Käydään tsekkaamassa jokainen ja tykkäilemässä siisteistä kuvista. ;-) Saatetaan myös kerätä kasaan jonkin näköinen joukko lemppareita, mikäli sellaisia osuu tielle. Kertokaa ehdottomasti myös minkälaisia käyttäjiä te tykkäätte seurata.
Meidät löydät nimimerkeillä @siirisaikkonen ja @siiriniemi

maanantai 6. heinäkuuta 2015

SUNNUNTAI-ILTA JOKIRANNASSA

xoxo SS
 Muiden heiluessa viimeistä päivää ruississa vetäydyttiin me Mallan kanssa jokirantaan istumaan. Mukana oli hyvän seuran ja ihanan sään lisäksi musiikkia, viltti ja raakakakku. Nami. Tulikin taas kauhea halu raakaleivontaan, oli niin hyvää! Jokiranta on ehdottomasti yksi lempparipaikoistani Turussa ja siellä olikin ihana istuskella puoleenyöhön asti. Mikä on sun lempi paikka kotikaupungissas?

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

BRAIDS

xoxo SN
Heippodeei!
Palataanpas vielä aikaan kun kaikki oli hyvin (ei sisällä yo kokeisiin tai autokoulun teoriaan lukemista). Eli siis Espanjan yhden illan asuun. Noi letit, lasit ja paita mätsää musta niin hyvin, joten oli pakko saada jaettua ne tännekkin :-) Mitäs te tykkäätte? Multa löytyy parit kuvat vielä arkistoista, niitä tuun taas jakelemaan tänne myöhemmin. Tuntuu, että näiden kuvien laatu huononi ihan sikana kun siirsin koneelle. Ähh..

lauantai 4. heinäkuuta 2015

#RUISROCK2015

xoxo SS & SN
Siirin kotiinpaluu ei olisi voinut sujua paremmissa merkeissä, vaikka N'llä olikin unta takana vain kolmisen tuntia. Jaksettiin kuitenkin painaa läpi ruissin aamuyöhön asti ja tänäänkin olisi tarkoitus käydä siellä päin, vaikkei lippuja olekkaan. Hiukset hiekassa ja karheina merivedestä, vaatteet likasina ja jalat kipeinä kaikesta kävelystä, pyöräilystä ja pomppimisesta, mutta siltikin takana mitä hauskin ilta. Seuraavana olisikin vuorossa Weekend ja sitä odotellaan jo aivan malttamattomina! Meillä on nimittäin paljon suunnitelmia, mutta silti kaikki ihan avoina, sillä meinataan ajaa Helsinkiin autolla ja nukkuakkin mahdollisesti siinä..  
Onko siellä muita ruissista toipuvia?

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

BEACHDAY IN ALBUFEIRA

xoxo SN
Niin kuin viime Portugali postauksessa kerroinkin, niin rannat oli yksi mun lemppariasioista tuolla. Vesi oli todella kirkasta ja just sopivan lämmintä. Ihailua sai myös ne jyhkeät kalliot, mitkä kohosivat merestä! Tykkään ja paaaljon.