INSTAGRAM

sunnuntai 31. elokuuta 2014

THE YOGA CHALLENGE VIDEO


Kertokaapas mielipiteitä!

XOXO SN

HIGH SCHOOLIN JA SUOMIKOULUN EROT

Näitä eroja Suomalaisen koulun ja High schoolin väliltä tuntuu löytyvän ihan joka nurkan takaa, joten päätin pyhittää niille ihan oman postauksensa. Koko muu amerikkalainen elämä onkin sitten asia erikseen ja saankin mitä luultavammin part kakkosen näille vielä tulevaisuudessa. Ajattelin myös ottaa teidät ihan perus ruokakauppaan mukaan, kun sitäkin joku pyysi. Itse asiaan nyt kuitenkin..

En halua nyt hirveesti yleistää, koska toki kouluillakin on eroja. Tai ehkä mä kuitenkin ihan vähän haluun.. Jos ootte itse käynyt High schoolia koskaan, niin kertokaa ihmeessä onko samoja juttuja tai oonko jopa unohtanut tästä listasta jotain (ihan varmasti olen!!)
Ihan ensinäkin koulujen koot on iha toista luokka kun kotisuomessa.. meidän koulussa on 1600 oppilasta ja ykskin kerto että hänen vanhassa high schoolissaan oli sellaset 2500 henkeä.. että siinä onkin sitten tyyliin Turun kaikki nuoret yhteen laskettuna. Ainakin melkeen. Opettajat on täällä ihan törkeen mukavia ja ne juttelee ja välittää ihan tosissaan, tai niin ainakin mun kaikki opettajat tähän mennessä. 
Sitten on nä perus Hall pasit mistä kuulee joka vaihtariblogista. Se on vissiin joku turvallisuus systeemi että jos sä lähet ulos luokasta oli syy mikä tahansa (meet kirjastoon, officeen tai vessaan..)  niin tarviit lapun missä lukee opettajan nimi, luokka, aika ja allekirjotus. Turvatoimet on muutenkin viety ihan äärimmilleen, meillä on vartijoita, siis sellasia ihan univormuihin pukeutuneita jotka kuljeskelee pitkin käytäviä ja varsinkin ovien läheisyydessä. Oon myös huomannut että opettajia kököttää pöydän takana kaikkien ulko-ovien edessä aina ruokatuntisin ettei kukaan pääse livistämään... Ja 30min ruokatunnithan tosiaan on melkeimpä ainut tauko  koko päivänä, sillä siirtymää 90 min kestävien tuntien jälkeen on viis minuuttia ja siinä ajassa ei yleensä ehdi edes käydä vessassa varsinkaan jos pitää puikkelehtia sen ihmispaljouden läpi rakennuksen toiselta puolelta toiselle puolelle. 
Meillä on myös tosi monipuolinen valikoima tunteja ja mulla on esim Travel & Turismia (Jossa pidin just ekan esitelmän!!), fashion & designiä, piirrustustunti, usa hissaa, bilsaa, enkkua ja liikkaa. Ja oon valinnu sellasen liikan missä me tehdään joka päivä salilla ja kohotetaan kuntoa juoksemalla ja kolmen viikon välein on testit niin huomataan miten ollaan kehitytty. Tunnit on jaettu kahteen päivään, neljä kummallakin. Sitten niitä päiviä vaan vuorotellaan koko vuoden ympäri, eli meillä on A ja B päivät. Kirjoja ei oteta melkein missään aineessa kotiin ja meillä on vaan hirveesti kansioita ja vihkoja. Tuntuu ettei kellään oo edes penaalia, vaan irtonaisia kyniä mukana. Ja reput, niitä on ihan kaikilla!
Hall pasiin liittyen noi vessat... Niistä sormenpään kokosista raoista näkyy aika helposti sisään jos joku on innokas tiirailemaan, ja muutenkin kaikki ovet siellä.. Aukee ihan väärään suuntaan! Okei ei kaikki, mutta liian usein oon työntämässä ku viimeistä päivää kunnes tajuun että se pitää vetää. Niin mikä turvallisuus? Kyllä meille on kerrottu mitä pitää tehdä jos joku hyökkää kouluun tai tulee joku terroristi-isku, mutta ovet aukee ihan väärään suuntaan. 
kouluruoka ansaitsee myös ihan oman mainintansa. Pizzaa, nugetteja, hamppareita, missä kaikki vihreä ja terveellinen? No löytyyhän sitä, mutta useimmiten juurikin roskiksen pohjalta kun ei kukaan sitä syö. Tähän asti oon oottanu joka päivä eväät mukaan. Meiän koulussa on joku pizzatiski ja ruokalassa kulkee aina pari työntekijää sellasten roskatynnyreiden kanssa keräämässä oppilaitten tarjottimia ja tähteitä ettei niiden tarvitse poiketa sitä paria metriä kävellessään ulos ruokalasta.. Ja ruokaan liittyen, tuntuu kun nä söis kokoajan. Ihmisillä on sellasia pieniä läpinäkyviä muovipusseja mukanaan missä ne kantaa sipisipussejaan, energiajuomiaan ja muita snackseja sitten ne rapistelee niitä tunnilla. Ja kun joku sen tekee niin siinä on sitten sellanen lauma oppilaita ympärillä kun meillä Suomessa purkkapussia avatessa, kyl te tiiätte. 
Täällä loppuu kaikilla koulu joka päivä 15.15, siis aivan kaikilla ja alkaa samaan aikaan 8.20. Tunnin lopussa oppilaat kerääntyy luokan oven eteen ja sen saa avata vasta kun kello pärähtää soimaan. Jos ootte kattonu mitään amerikkalaisa koululeffoja ni tiiätte kun alkaa kesäloma, kello soi ja kaikki ryntää kiljuen ulos ku päättömät kanat. Ne tekee sen täällä joka tunnin jälkeen, enkä edes liiottele. Ja mä tunnun ihan tosissaan olevan kun päätön kana täällä, en oo vieläkään oppinu niitä sokkeloita. Ei sillä, ei moni muukaan näköjään. Käytävillä ei tiedä pitäiskö mennä oikeelta, vasemmalta vai läpi, ni kaikki jää odottamaan ja tukkimaan tietä. Ja se melu.. Kaikki puhuu, eikä melun takia kuule kaveriaan joten ne rupee puhumaan vielä kovempaa ja siinä onkin sitten melu samaa tasoa kun jossain david guetan keikalla. 
Ihmiset on ihan super mukavia, joku voi ihan yhtäkkiä tulla kehumaan vaikkapa jotain vaatekappaletta (Tai niinkin outoa kun kulmakarvojen muotoa) ja sit ku ne kuulee mun aksentin niin siitäpä vasta lähteekin innokas kysely mun taustoista ja uus tuttu tehty. Ja tosiaankin tuttu, todellisten ystäväsuhteitten luominen onkin vähän hitaampaa. 
Niin ja dress code.. Ei shortseja/hameita jotka ylttää yli sormenpäitten kun kädet on suorana (Vois leikata kädet irti niin sais tulla alasti kouluun), ei legginssejä lyhyillä paidoilla, housuja ei saa roikotta, olkapäät, vatsa tai selkä ei saa näkyä, ei yöpukuja kouluun, ei liian isoja vaatteita, ei mitään missä on minkäänlaisia viittauksia aseisiin tai seksuaalisuuteen, ei hattuja, eikä aurinkolaseja ja lista jatkuu loputtomiin.. Siitä johtuukin varmaan se että ihmiset käyttää tosi paljon ihan perus t-paitoja joissa on joko koulun nimi ja logo, wildcatsin tai uk'n fanipaitoja tai kentucky-paitoja. Haha, miettikää vaikka jos suomessa joka toisella vastaantulevalla ois Suomi- paidat päällä, niimpä. 

Saimpas tästä aiheesta oikeen kunnon novellin kasaan ja jotain jäi ihan varmasti puuttumaan.. Ihanaa viikonloppua sinne!

XOXO SS

lauantai 30. elokuuta 2014

BEE`S SEXY SEVENTEEN

Mun rakkaalla Beatalla oli eilen synttärit ja hänkin pääsi vihdoin seitsemäntoista ikävuoteen, jee! Sitä juhlistettiin aivan mahtavalla porukalla Been luona. Aluksi kokoonnuttiin kirjastoon tyttöjen kanssa viimeistelemään synttärikortti ja sitten jatkettiin Zaran kautta (mistä hankittiin lahjakortti) synttärisankarille! Aloitettiin heti kuvailulla ja sitten vedettiin masut täyteen ihanilla ruuilla. Koko ilta oli kaikin puolin ihan täydellinen ja hauskaa oli, vaikka pieniä vastoinkäymisiä sattuu aina! Eve ja Senja lähti illalla, mutta me neljä tyttöä käytiin keskustassa, nähtiin paria kaveria ja sen semmoista.. Ja lopuksi päädyttiin sitten Beelle vielä yöksi :-)
Hyvää synttäriä vielä Beatalle
Meille on tulossa parin tunnin päästä vieraita, joten nyt alkaakin niihin valmistautuminen! Ihanaa viikonloppua :-))

XOXO SN

keskiviikko 27. elokuuta 2014

MONDAY OUTFIT


Heissanssaaaa! Käytiin maanantaina kuvailemassa Beatan kanssa koulun jälkeen. Välillä alkoi vähän tihkumaan, mutta se ei juurikaan meidän menoa haitannut. Mentiin hetkeksi sen jälkeen vielä istumaan Beelle, sadetta lähinnä pakoon ja katsomaan kuvaus-saalistamme :-) Päälleni pääsi heti tietysti uusin ostokseni Monkista, meinaan noi ihanan ihanat pökät, pure love sanoisinko. Mitäs mieltä te olette mun asusta? Olisi ihana kuulla mielipiteitä teiltäkin, ne piristää meinaan aina niin kivasti päivää :---)
(Ps. laittakaa toi yllä oleva biisi taustalle soimaan, mulle toi ainakin tosi kivan fiiliksen pintaan)
Nyt on pakko aloittaa läksyjen teko, sillä niitä odottaa vinopino! Ensikertaan!

XOXO SN

maanantai 25. elokuuta 2014

VISKITEHTAALLA

HOUSUT - ABERCROMBIE | PAITA - FOREVER 21 | KENGÄT - NIKE

Tänään tehtiin päiväretki Kentackyn pikku pääkaupunkiin ja samalla visiitillä kävästiin Buffalo Tracen viskitehtaalla. Olihan toi kokemus itsessään ja vielä paremman siitä teki esittelykierros, tosi mukava henkilökunta ja lopuksi maisteltiin eri viskejä (paitsi me siskon kanssa jouduttiin tyytymään limppariin ja suklaaseen.. mutta suklaa, joten en valita!). Oli kyllä hieno paikka ja päätettiin napata asukuvat vielä tehdas taustalla. Tuolta tullaan näkemään luultavasti vielä tulevaisuudessakin kuvia, sillä meillä ois suunnitteilla ainakin toinen retki tonne kun isoveli tai tuttavaperhe saapuu maahan. Jalassa mulla oli eilen ostetut 'boyfriendit' ja mitään muuta ei edes tolta ostoskierrokselta mukaan tarttunut, mikä muhun on menny?!

XOXO SS



sunnuntai 24. elokuuta 2014

KENTUCKY HORSE PARK

Jos ihmisiltä kysyy mikä niillä tulee ekana Kentuckysta mieleen niin melkeimpä yleisimmät vastaukset on 'Uuuu kentucky firied chicken' tai 'Aa joku heppapaikka'. Eilen käytiin vierailemassa tossa jälkimmäisessä ja ekan koitan kaiken epäterveellisyydensä vuoksi karttaa kaukaa. En oo mikään heppatyttö, enkä edes tiedä koko eläimistä mitään (Paitsi että sitä käytetään meetvurstissa) ja täytyy kyllä sanoa että jossen ois ollu niin lopen uupunut edeltävästä kouluviikosta niin toi ois ollu kyllä ihan törkeen hieno paikka! Aitauksia ja kaiken maailman kenttiä riitti silmän kantamattomiin ja joka paikassa oli kaikenlaista ohjelmaa järjestettynä. Päästiin katsomaan mm kisoja, esityksiä ja maailman parhaita heppoja ton muutaman tunnin aikana, shaved icä unohtamattakaan. Tänään käytiin taas vaihteeksi tekemässä tuttavuutta jo ennestään tuttuun shopping malliin ja siitä parin päivän sisällä lisää juttua.. Jokatapauksessa, terkkuja kaikille heppatytöille ja miksei muillekkin, on noi kyllä aika hienoja eläimiä!

XOXO SS

lauantai 23. elokuuta 2014

CHEEK OLYMPIA STADIONILLA 22.8

HUUUUH! En oikeesti tiiä, mitä tähän kirjottaisin. En saa mun ajatuksia sanoiksi, sillä ihan oikeesti toi keikka oli jotain niin sanoinkuvailemattoman upeaa! Eilinen ja tää päivä oli kokonaisuudessaan ihan täydellisiä, kaikki meni just niin ku piti ja vielä melkeen paremminkin.

Lähdettiin eilen yhdeltä kohti Helsinkiä, otettiin ruuat mukaan mäkistä ja suunnistettiin hotellille. Heitettiin kamat sängyille, vähän valmistautumista ja eikun menoks Stadikalle! Hotellilta sinne, ei ollut melkeen kilometriäkään, joten matka sujuin nopeasti. Noin tunnin odottelun jälkeen, alettiin 6 maissa ottamaan ihmisiä sisään. Saatiin paikat permannolta ihan aidan läheltä (ihmisiä pari meidän edessä). Siinä venailtiin kaheksaan, kunnes lämppärinä toimiva JVG alkoi esiintymään. Siinä vaiheessa fiilis nousi jo ihan kattoon, varsinkin kun pojat soitti just ne parhaimmat biisit, mitä toivottiinkin.

Taas pientä odottelua.. Ja sitten!!!!! Cheek pomppaa lavalle ja ensimmäisenä revähtää käyntiin Sokka irti!!! Ahhh yleisö hullaantui (kuin myös me) aivan täysin ja fiilikset katossa!!!! Hän hoiti homman niiiin hyvin kotiin kuin olla vaan ja voi. Cheekin kanssa lavalla nähtiin myös: MG, Uniikki, Elastinen, Ille, Tomi Sipikari, Erin, Diandra, Katri Helena, Jonne Aaron, Jussi69, Samuli Edelmann, Sami Saari, Jukka Poika, Sanni ja JVG (voi olla, että joku puuttui). Eli siis nähtiin läjäys muitakin artisteja.

Olin hymy huulilla varmaan koko esityksen ajan, paitsi parissa kohtaa oikeesti ihan tippa linssissä. Hän puhui lavalla hyvin ja vaikutti oikeesti tarkottavansa jokaista sanaansa. Siitä näki, että hän on kiitollinen siihen, mihin hän on päässyt...Esityksen jälkeen, ääni poissa ja jalat huutaen hoosiannaa, käppäiltiin väkijoukun keskellä subiin ja sitten hotellille puolikuolleina. Oli tarkotus lähteä vielä jonnekkin, mutta arvatkaapa vaan jaksoiko kukaan, NO EI :-D

Aamulla herättyä nautittiin ihana hotelliaamupala ja luovutettiin huone klo 12. Käytiin tekemässä pakolliset shoppailut ja saatiinkin kierrettyä kaikki paikat mitkä haluttiinkin. Nautittiin starbucksin juomat (turku turistit), kun yhtäkkiä huomattiinkin, että bussi lähtee tunnin päästä. Eihän siinä enää ehtinyt minnekkään ravintolaan mennä syömään, joten syötiin vain bagelit ja mentiin hymy huulilla bussiin.
Tässä kuitenkin parit kuvat mitkä napsastiin:
Tällä kertaa tulikin aikasta paljon tesktiä, kun kerrankin pääsin vauhtiin, hahah! Palaillaan ensiviikolla, toivottavasti asujen parissa.

XOXO SN

perjantai 22. elokuuta 2014

ANIMAL IMPRESSION CHALLENGE -VIDEO

Taas videon parissa mennään! Tästä tulossa pian luultavasti toinen osa, sillä tä jäi nyt vähän lyhyehköksi. Mutta kuulisin mielelläni mitä mieltä ootte tämmösistä videoista/haasteista? Miellyttääkö teidän silmäänne :-))  Sillä meillä oli ainakin super hauskaa näitä kuvatessa..

Oon nyt pari tuntia koulussa ja sitten lähdetään tyttöjen kanssa Helsinkiin ja illal sitten Cheekin keikka! Siitä sitten lisää myöhemmin.. Tullaan lauantai illalla takaisin ja sunnuntai aamulla ehkä suunnataan porukalla kirpparille :--) ! Nyt toivotan kaikille tosi kivaa viikonloppua, mulle ainakin semmonen tulossa, toivottavasti teillekkin!xx XOXO SN

torstai 21. elokuuta 2014

CHUBBY BUNNY CHALLENGE

Moikka ihanat! Tässä olisi eilen puhumanin video, mikä kuvattiin Crissen kanssa pari päivää sitten! Siis ihan oikeesti en oo pitkää aikaa nauranu noin paljon.. Joten meillä oli ainakin hauskaa, niin kertokaas vielä teidänkin mielipiteet? :-) Leikkasin tästä ainakin puolet pois, aattelin ettei meidän pelkkä päätön nauraminen ehkä kiinnosta kaikkia.. No löpinät sikseen ja vaihtakaa laatua paremmaksi jos näyttää epäselvältä!
XOXO SN

keskiviikko 20. elokuuta 2014

KUULUMISIA & MAMA JEANS

Koulu alkoi viime viikon tiistai (virallisesti keskiviikkona) ja päivä meni mukavasti tutor hommien parissa. Samaa hommaa jatkettiin perjantaina, kun ykkösillä oli päivä Ulapassa ja me sitten siellä vetämässä leikkejä ja sen sellasta! Oli muuten ihan pirun hauskaa ja naurettiin tyttöjen kanssa taukoamatta, siis ihan oikeesti. Oltiin kuin viisi perunaa hyppimässä ja imitoimassa Gandalfia, juuu :-)
Sieltä suuntasin suoraan kotiin suihkuun ja pakkaamaan loput kamat, sitten haettiin Sanni ja suunnattiin bussipysäkille. Helsinkiin päästyä vedettiin ateriat nassuun ja hiihdettiin pikapikaa parin muun tutun kanssa Weekend festareille. Jonottaminen vei tooosi paljon aikaa, eikä valitettavasti ehditty Showtekkiin, mutta sitäkin huikeampaan Martin Garrixiin ehdittiin ja voi halleluujaa!!! Se poika on t ä y d e l l i n e n.. Päästiin vielä hirmu lähelle ja lavaa lähestyttiin joka hetki :-D Mieleen jääviä artisteja oli myös Dimitri Vegas, Afrojack ja Mike Like. Lopuksi esiintyi myös ihana Calvin Harris! Lähdettiin vähän ennen lopetusta kuitenkin pois, koska molemmilla oli kuivempi suu kuin sahara, sekä heikotti molempia, koska mutkin välillä litistettiin niin etten hetkeen saanut happea.. Mutta sehän kuuluu siihen festarimeinkiin, vai? :---D Otin siellä myös hirmusesti videoita ja kuvia.. Entiä haluutteko niistä erikseen postausta, vai onko muista blogeista tullu jo ylikuormitus niistä?
Tänään oltiin isolla tyttöporukalla Fontanassa syömässä ja voi herranjestas taas sitä meidän juttujen tasoa.. Siis ihan oikeesti, vieressä istuvat varmaan mietti että mikä meitä vaivaa, mutta ei se mitään! Eve lähti jo puoli kolmelta, mutta me muut jäätiin vielä keskustaan ja napattiin itseasissa pari kuvaakin.. sateessa XD Niitä näättekin jo tässä postauksessa ja päälleni pääsi uudet mama housut ja pitkä jakku, mitäs pidätte?

Perjantaina suunnataan, taas yllätys yllätys (*rumpujen pärinää) Helsinkiin! Mennään neljästään serkkujen ja Veeran kanssa Cheekin stadion keikalle ja lauantai päivä pyhitetäänkin sitten shoppailulle. Tulossa varmasti ihan hirmu kivaa, cant wait!

Nyt suuntaan tekemään läksyt ja ottamaan ruokalevon, sillä tuli taas syöty himppasen liikaa! JA MUUTEN! Video tulossa tännekkin luultavasti huomenna (?), olkaa silmä tarkkana, adios!

(ps. onnittelut jos jaksoit lukea mun kaiken höpinän)
 XOXO SN

tiistai 19. elokuuta 2014

ALTAALTA MOI

Istun taas vaihteeksi poolilla kone kourassa kirjottamassa teille postausta, eikä aurinkokaan näytä enää paistavan, plääh. Tän postauksen tarkotushan on toi uus yläosa jonka kävin VS'ältä ostamassa ihan vaan sen kunniaks että siellä oli biksut -40%. Sen lisäksi tossa nyt tuli ilmi mun toinen ostos eli noi arskat jotka on Forever21'ista. Yläosalla oli alennuksen jälkeen hintaa joku 25 dollaria ja aurinkolaseilla joku 7. Harmi vaan että koulun dress coden takia aurinkolasejen käyttäminen on mahdottomuus, samoin kun hattujen ja mähän menin just ostamaan aivan täydlellisen lierihatun! Kuvasin teille myös jotain myday tyyppistä, mutta se ei miellyttänyt mua ollenkaan, joten taitaa jäädä julkasematta. Jotain videota yritän tällä viikolla kuitenkin saada aikaseksi ja jos on mitään ideoita sitä varten niin täällä ollaan erittäin vastaanottavaisin mielin!

XOXO SS 


perjantai 15. elokuuta 2014

BASKETBALL

Jeps, käytiin eilen ostamassa korpallo ja tänään päästiin ekaa kertaa testailemaan näitä yhteisiä koriskenttiä ja uima-allasta. Jälleen tuli todistettua että en oo kyllä syntynyt pallo kädessä, mutta kai tänkin oppii! Toka päivä koulua takana ja ihan jees on ollut. Voisin tehdä vähän postausta näistä eroista, koska niitä löytyy! Ensinäkin noi kaupat on jotain aivan järkyttävää. Se miten kaikki ostoset pakataan sellasiin pieniin tositosi ohuisiin muovipusseihin millä ei oikeesti tee mitään, ihmekkös meillä on kaikki meret täynnä saastetta, huhhuh. Joo ja videotakin on tulossa, luultavasti viikonloppuna kun on aikaa! 

XOXO SS 

keskiviikko 13. elokuuta 2014

WEEKEND FESTIVAL 2014

Huuuh! Ette tajuikkaan kuinka täpinöissäni oon perjantai päivästä.. Meinaan suunnataan Sannin kanssa yhden bussilla Helsinkiin ja siellä pikainen syöminen ja sitten nokka kohti Kyläsaarta, missä otsikosta paljastuvat festarit järjestetään! Ollaan ihan suuuper intsinä näistä, mutta ainoa ongelma on että miten päästää Helsingin keskustasta ko. paikkaan? Jos joku teistä osaa auttaa, niin neuvoja otetaan ilomielin vastaan!! Millä metrolla/bussilla/ratikalla sinne mennään ?XD kun ei haluttais hirveesti mennä niillä järjestetyillä bussikyydeillä :-D oivoi kaksi turistia taas liikenteessä.. Mutta eiköhän me pärjätä ja ainahan voi kysyä neuvoa, eikös niin?
Ollaa molemmat ensimmäistä kertaa suuntaamassa tonne, joten jos jollain on mitään kerrottavaa niin olen pelkkänä korvana (silminä)!!

tiistai 12. elokuuta 2014

PIKAMOIKAT JENKEISTÄ

Heippa, ekaa aamua lätäkön toisella puolella vietellään tällä hetkellä. Saavuttiin siis eilen Tukholman ja Chicagon kautta Lexingtoniin siinä seitsemän maissa paikallista aikaa. Tällä hetkellähän kello näyttäis olevan siellä puoli viisi, mutta aikaerosta johtuen mä sain just aamupalan alas. Tän postauksen kirjotettuani lähetään meidän koululle valmistelemaan asioita jotta päästään huomenna sitten alottamaan siellä, can't wait!
Tä paikka on aivan ihana, hyvin hoidettu, iso asuinalue missä on respa. Täällä respassa itseasiassa istuskellaan tälläkin hetkellä kahvin kera, sillä wifiä tai ylipäätään nettiä meillä ei ainakaan toistaiseksi muualla ole. Oon miettiny tekeväni videoesittelyä meidän kämpästä ja ehkä vähän yleisistäkin tiloista, mutta tähän hätään sain napsittua muutamat sneakpeek kuvat.
!!!! !!!
!! ! !!!!! XOXO SS