INSTAGRAM

perjantai 31. elokuuta 2018

PIKAVISIITTI VAASAAN

xoxo SS

Mulla on ollut tiistaista lähtien neljän päivän vapaat töistä ja tä aika on menny ihan hujauksessa. Päätin kruunata onnistuneet vapaapäivät nopealla Vaasa-reissulla, joka sekin meni kaikin puolin täydellisesti. Mun hyvä ystävä lähti jatkamaan opiskeluitaan pohjosempaan ja vaikka aikaa oli rajoitetusti, niin viiden tunnin matkustus suuntaansa oli kyllä tän arvosta. Naurettiinkin just bussiasemalla, että ehdittiin me ainakin 23h viettää yhdessä. Onneks laatu korvaa määrän tässäkin asiassa. Kokattiin, käytiin drinkeillä, kävelyllä, metsästettiin pullia ympäri kaupunkia ja lopuksi lounastettiin vielä ihanassa raakaruokakahvilassa. Aika ruokapainotteinen reissu siis.. :-D Nyt istun matkalla kohti Turkua ja valmistaudun jo henkisesti niin huomiseen työvuoroon kuin ensi viikolla alkaviin opintoihinkin. Lomailu on kivaa, mutta yhtä lailla arvostan tulevaa arkea, rutiineja ja niiden tuomaa kiirettä.







No Comments Yet, Leave Yours!