INSTAGRAM

lauantai 13. tammikuuta 2018

UUSI VUOSI LEVILLÄ

XOXO SS & SN

Viiden vuoden ajan ollaan vietetty uusivuosi yhdessä eikä tämän perinteen rikkominen ollut edes vaihtoehto. Kaikki kuluneet vuodenvaihteet ovat olleet älyttömän hauskoja ja siksi tämä vuosi tuotti jälleen pienen päänvaivan. Jotain oli keksittävä, sillä tylsä baari-ilta Turussa ei sopinut meidän ajatuksiimme. Katseltiin lentoja läpi ja alkuperäinen idea olikin lähteä Belgiaan. Muutos suunnitelmiin tuli vain parin viikon varoitusajalla, kun hieman extempore ajatuksena päätettiin tehdä reissu Leville. Autoa ei saatu käyttöömme, joten varattiin Onnibussit ilman minkäänlaisia odotuksia tulevasta viikosta. Meillä ei käynyt pienessä mielessäkään kuinka unohtumaton viikko tästä hetken mielijohteesta jäisi käteen. Tutustuttiin huippuihmisiin, päästiin pitkän odotuksen jälkeen rinteeseen, missä grillattiin niin makkaraa, vaahtokarkkeja kuin riisikakkujakin ja tanssittiin ankkurihississä Tempo-biisin tahtiin. Pulkkailtiin eturinteiltä keskellä yötä, mentiin potkukelkalla kauppaan 4km päähän ja taxilla takaisin koska ylämäki kauppakassejen kanssa ei ollutkaan enää hyvä idea, vietettiin S´än synttäreitä (tästä tulossa vielä oma postauksensa), syötiin päivälliseksi sipsiä ja kylmää makkaraa, naurettiin, pelättiin henkemme edestä ja unohdettiin kaikki elektroniikka vähän liiaksikin. Tästä kertoo mm. se, että kuvia tuli räpsittyä suunniteltua vähemmän, mutta ainakin saatiin vietettyä taas yksi elämän parhaista viikoista!


IHANAA ALKANUTTA VUOTTA 2018!

No Comments Yet, Leave Yours!