INSTAGRAM

tiistai 29. heinäkuuta 2014

KALORITTOMIA NUUDELEITA TESTAAMASSA

Saatiin Fitnessgurulta jälleen kasa ihania tuotteita käyttöömme ja tällä kertaa päätettiin testailla kalorittomia nuudeleita. Näistä on paljon kuultu, muttei koskaan maistettu saatika itse valmistettu. Koko paketti sisältää tosiaan päätä huimaavat 8 kaloria, mikä kertoo sen ettei nämä mitään erityisen ravintorikasta ruokaa ole, mutta vastapainoksi ei myöskään kovin epäterveellisiäkään, toisin kun kaupan kaloripomminuudelit.
Ehdottomasti suosittelemisen ja testaamisen arvoinen juttu, nuudelit ei nimittäin itsessään maistuneet juuri miltään, mutta kun siihen lisää vähän lisukkeita ja mausteita oman maun mukaan niin ei heti menisi arvaamaan niiden kalorimäärää näin alhaiseksi.
Nuudelit on siis pakattu nesteeseen pieniksi solmuiksi. Kaadettiin koko satsi siivilään ja huuhdeltiin. Siitä sitten hetkeksi kiehuvaan veteen ja ne olivatkin jo valmiita!
Valmiit annokset näytti kutakuinkin tältä, tosin lisättiin vielä kevyttä ruokakermaa päälle ja voilá, paketista riitti hyvin kahdelle. Alla näkyvässä videossa onkin koko homma kuvattuna, joten klikkailkaa videota päälle jos kiinnostaa. Meiltä on tulossa ehkäpä vielä lisää reseptejä ja ideoita näiden nuudeleitten ympärille rakennettuna.


Ja ainiin TÄÄLLÄ enemmän näiden ravintoarvoista sun muusta!

XOXO SS 

1 kommentti: