INSTAGRAM

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Barcelona. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Barcelona. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

PÄÄSTIIN TAPAAMAAN KYGOA

xoxo SS & SN
Huh, mitkä neljä päivää onkaan takana. Kuten muissa someissa meitä seuraavat ovat saattaneetkin jo huomata, niin vietettiin hieman erilainen loma Barcelonassa. Lähdettiin alle viikon varoitusajalla matkaan, sillä voitettiin Loopin järkkäämä skaba, jonka palkintona oli pääsy Kygon keikalle. Mukana oli ihan huippuporukka ja halutaankin sanoa kaikille maailman isoin kiitos. Loopin edustuksena toimi Jekku, Sony Music Finlandilta oli messissä Pia ja Jenni, sekä matkaan lähti myös suomalainen DJ Alex Mattson. Keikka oli kyllä kaikin puolin tosi mieleenpainuva ja Kygosta tais nousta meidän uus ehdoton suosikki. Aina sen musiikin tahtiin on ollut kiva tanssia, mutta toi ulkonäkö... Ei oo ainakaan millään tasolla huonompi! Hah. Saatiin yllätyksenä myös meet&greet ja arvatkaa oltiinko ihan fiiliksissä siitä. Toi maa, kaupunki, artisti ja porukka. Kaikki täysin kohdallaan! Ei voitais kiitollisempia olla. Once in a lifetime. Oikeesti.

Seuraavat päivät meni pitkälti kaupunkia kierrellessä ja shoppaillessa. Päästiin myös tutustumaan Barcelonan yöelämään ja voidaan sanoa, että se ei ainakaan kylmäksi jättänyt. Hauskaa oli ja se on pääasia ;-)

lauantai 27. kesäkuuta 2015

ON TOP OF THE BARCELONA

xoxo SN
Hola! Mitäs teidän päivään kuuluu? Mua alkaa jo pelottaaa ensiviikolla häämöttävä kotiinpaluu. Siis Suomeen. Oikeasti?! Ei kuukausi näin nopeasti voinut mennä.. Täytyy siis palata Siperian ihmeelliseen maailmaan ja samalla aloittaa yo -kokeisiin lukeminen. Huhhuh, voitte vain kuvitella mun innostuksen.. Noh pieni valo tunnelin päässä on, meinaan Ruissi odottaa heti samana päivänä kuin tämä tyttö laskeutuu maan kamaralle. Odotukset on suuret S`än kanssa ja tulossa varmasti huippuhauskaa, sillä ollaanhan me huippuhauskoja.. Niimpä :----D
Anyways, palataanpas taas aikaan kun olin vielä Barcelonassa. Napattiin gondolihissi satamasta mikä suuntasi ylös aina Montjuïc:n kukkulalle asti. Maisemat oli älyttömän upeat ja niitä tulikin ihaltua tovin jos toisenkin. Ehdottomasti paikka missä suosittelen käymäään ja toi gondolilla meno oli oiva ratkaisu, sillä se matkusti kaupungin yli ja näkymät voitte taas päätellä.
Tuolla sattui muuten meille aika hauska hetki. Pyydettiin pientä poikalaumaa ottamaan meistä kuva jonkin ihmeellisen naisbuddha patsaan luona (mietittiin jälkeenpäin, että miksi sillä patsas ei ollut mistään hienoimmasta päästä). Noh yksi pojista otti mun kännykän käteen ja näytti siltä kuin olisi meitä kuvannut. Tietysti poseerattiin kuin viimeistä päivää siinä. Kun katsottiin kameransaldo, selvisikin, että he olivat etukameralla ottaneet itsestään kuvia :-D Ihmeteltiinkin, että miksi koko porukka kerääntyi kameran taakse.. Eipä oo ennen näinkään käynyt..

Jep. Nyt kertyi sen verran tarinointia tältä sepolta, että ehkä hyvä jättää tähän.
Haha adios!

torstai 25. kesäkuuta 2015

CAMP NOU

xoxo SN
Lähdin siis 13. päivä lauantaina Mallan kanssa reissaamaan Barceloonaa. Meidän ehdottomaksi lemppariksi nousi nähtävyyksien osalta FC Barcelonan kotikatsomo, Camp Nou. Oli mahtavaa kierrellä sitä ympäri ja nähdä mm. niiden sovituskopit, sekä joukkoeen monet monet palkinnot. Päätettiinkin, että joskus vielä tullaan tonne katsomaan peliä, niin mahtavan iso paikka toi oli! Vaikka en erityisemmin jalkapallosta oo ennen välittänyt, muuta kuin katsoa itse peliä, niin toi kyllä miellytti mua ihan hurjasti!

Ootteko te käyneet tuolla? Jos, niin mitä te piditte?

PS. Ollaan tänään lähdössä Portugaliin, joten palaillaan meidän Barca reissuun myöhemmin uudestaan!