INSTAGRAM

maanantai 12. maaliskuuta 2018

KAIKKI TIET VIEVÄT ROOMAAN (+RAVINTOLASUOSITUS)

Eikös se näin mene? 

Ihan vaan ettei blogimme vähenisi tipallakaan matkapostauksista, niin päätin jakaa hieman Rooman reissumme kohokohtia. Monet mua someissa seuraavat varmasti tietävätkin pääpiirteittäin missä päin siellä paahdettiin menemään. Voin kyllä sanoa, että tämä kaupunki vei mun sydämen ihan täysin ja takuuvarmasti ei ole viimeinen kerta, kun tuolla kaupungissa lomailen. Rooma hyppäsi mun top Euroopan kaupunkien listan kärkipäähän, siitä ei ole epäilystäkään. 


Omaksi henkilökohtaiseksi ihastukseksi tuolla muodostui heti Fontana di Trevi, se lumosi mut heti ensisilmäyksellä, niin päivänpaisteessa kuin iltavalaistuksellakin se oli älyttömän upea näky. Hotellimme sijaitsi ihan siinä nurkilla niin käytiinkin pyörähtämässä siinä useaan otteeseen. Tämän lisäksi Vittorio Emanuele II:n muistomerkki kaikella prameudellaan ja Espanjalaiset portaat auringonpaisteessa olivat todella mun mieleen. Vaikka muistomerkki onkin saanut paljon arvosteluja mm. paikallisilta, oli se mun mielestä kaikkien kehujensa arvoinen, pelkästään sen näköalojen perusteella menisin milloin vain uudestaan käymään. 



Psst! Jos ravintolasuositus Roomassa kiinnostaa niin nyt silmät apposen auki. Trastevere kaupunginosa on jo itsessään mielestäni näkemisen arvoinen, mutta kymmenet ja taas kymmenet toistaan idyllisemmät ravintolat tekevät siitä tunnelmallisen, varsinkin auringon laskettua. Sieltä alueelta bongattiin hyvät arvostelut saanut ravintola nimeltä Tonnarello. Jos maailman herkullisimman pastan, pizzan tai vaikka täyttävien salaattien maistaminen kiinnostaa, niin toi on määränpääsi. Ystävällinen henkilökunta ja roomalaisvaikutteinen sisustus ovat ehdottomasti plussaa. (Suosittelen maistamaan lohipizzaa, pestopastaa tai lasagnea, näitä ehtisin maistamaan enkä voisi enempää kehua kyseisiä annoksia.)


2 kommenttia: