INSTAGRAM

maanantai 22. toukokuuta 2017

HELSINKI PART. MILJOONA

 XOXO SS 

Varmaan sadannes kerta Helsingissä tämän vuoden aikana.. Tuntuu, että tuolla tulee ravattua enemmän kun tarviskaan ja luultavasti kuukauden sisällä olis taas yks, kaks tai kolme reissua tiedossa. Tällä kertaa syy oli vähintäänkin tosi hyvä, sillä päätarkoituksena oli käydä katsomassa Markus Rissasen väitöstilaisuus ja myöhemmin juhlia tätä saavutusta. Iltatilaisuuden tilat oli varattu Töölöläisestä kirjakaupasta ja mä tykkäsin niistä ihan hurjasti! Jos teillä on siis uniikki ja persoonallinen juhlatila hakusessa, niin ettikää toi paikka käsiinne. 

Näiden kuvien saattelemana painun koiralenkin kautta valmentamaan, nähdään taas pian!



lauantai 13. toukokuuta 2017

KATOLLA

XOXO SN & SS

Meillä on käynyt Siirin kanssa lähiaikoina harvinaisen hyvää tuuria (?) kuvien suhteen meinaan. Välillä tuntuu, että kuvailu ei innosta ja naama ei nappaa, mutta parina viimeisenä kertana päinvastoin. Kivat kuvauslokaatiot varmaan vaikuttaa asiaan, sillä niitä ei ole tarvinnut etsiä hiki hatussa, vaan päätetty lähes heti minne mennään. 

Onko tä tuttua vai kannattaako meidän vaan suosiolla varautua tulevaan alamäkeen? Miten vain niin tasan viikko sitten kivuttiin katolle ja alla näkyy lopputulos. Ihanaa löytää uusia ihania kuvauspaikkoja Turusta, vaikka niitä on vaikka millä mitalla, mutta silti ne tuntuu loppuneen kesken. Tosta taitaa tulla meidän vakiopaikka, haha!

torstai 11. toukokuuta 2017

INSTRUMENTARIUM X HERITAGE

XOXO SN
*Toteutettu yhteistyössä Instrumentariumin kanssa

Palataanpas ajassa vielä taakseppäin, kun pääsin taas tutustumaan Instrun pisteellä Heritagen mallistoon nimeltä Spectacles of time. Tällä kertaa kiinnostuin silmälaseista enemmän kuin aikaisemmin, sillä mulle tuli about vuosi sitten tarve laseille ja nykyään tuntuukin, että oon täysin sokea ilman niitä. Rakastan niiden sovittelua, vaikka tuntuukin että tosi harvan malliset sopii mun pyöreähköön pääkoppaani. Ihastuin kuitenkin kuvissa näkyviin, hieman ehkä professori viboja antaviin, kehyksiin. Ne oli tosi erilaiset omasta tyylistäni, mutta silti todella klassiset, niin kuin kaikki muutkin kyseessä olevan malliston kehykset. Eli ehkä noi 1960 -lukua edustavat lasit siis voisikin olla mun juttu. Tyylillisesti ainakin ton vuosikymmenen minimalistiset mekot miellyttää mun silmään, vaikka kaikilta luvuilta taitaa olla aina joku mikä iskee muhun.

Ryhmäkuva: Sanni Riihimäki

tiistai 9. toukokuuta 2017

TIVOLISSA

xoxo SS & SN
Voi olla, että me lievästi sanottuna innostuttiin tuolla tyhjässä Tivolissa, jonne keksittiin suunnata viime viikon alkupuolella. Mitäs pidätte hieman erikoisemmista kuvista? Tarkoitus oli mennä ottamaan vielä auringonlaskukuvatkin karuselleihin, mutta siellä oli siinä vaiheessa jo purkutyöt meneillään. Onneksi löydettiin toinen vähintään yhtä siisti kuvauslokaatio, josta saatte nähdä lopputulokset vielä loppuviikosta. 

Voi että miten iloseksi sitä tuleekaan onnistuneista kuvista!





sunnuntai 7. toukokuuta 2017

SUPER HYVÄ LOHIPASTA

XOXO SS


Lupauduin tekemään Ninnille perjantaina lounasta ja hetken pohdinnan jälkeen päädyin lohipastaan. Peston halusin valmistaa itse, mutta ateria oli siitäkin huolimatta ihan älyttömän helppo ja nopea tehdä. Hetkessä tyhjenevistä lautasista ja kehuista päätellen oli lisäksi hyvääkin, joten ota tästä hyvä resepti korvan taakse. 


TARVITSET:

(Pesto)
pinjansiemeniä 
valkosipulinkynsi
parmesania
basilica
oliiviöljyä

kylmäsavulohta
pastaa
tomaatteja

Ruskista n. kourallinen pinjansiemeniä kevyesti pannulla ja heitä tehosekottimeen valkosipulin, parmesanin (vajaa 100g) ja basilicaruukullisen kanssa. Sekoita ainekset pieniksi ja lisää öljyä kunnes koostumus on mielestäsi sopiva. Mulla meni n.1,5dl, loput ainekset heitin vähän summamutikassa oman maun mukaan. 

Paista lohenpalat kevyesti pannulla, keitä pasta ja sekoita valmiit ainekset keskenään. Ihan super hyvää, helppoa ja nopeaa. 



perjantai 5. toukokuuta 2017

LOAFER SHOES - BLOGIPÄIVÄN ASU

XOXO SN
Palataas ajassa taaksepäin, kun sain kutsun Indiedays Inspiration päivään. Mun päässä alkoi pörräämään eri asuvaihtoehtoja, mutta ainut vaate minkä tiesin sinne pukevani, oli tuo pusero. Vitsit mä rakastuin siihen heti kun kaupassa näin sen henkarilla roikkuvan. Röyhelöt plus rikkinäiset pöksyt tuo musta hauskaa kontrastia asuun, unohtamatta verkkosukkiksia. Mitä mieltä te olette? Asuun pääsi viime hetkellä mukaan myös loafer kengät, mihin oon nyt aivan tykästynyt. Alkuun ne hiersi niin paljon, että piti siirtää syrjään kaapissa, mutta parin compeedin kanssa (:D) ne sopii jalkaan kuin teetetyt! Mitä mieltä te olette tollasista popoista? Peukkua ylös vai alas? Noi jakaa varmaan mielipiteitä jos jonkin näköistä :-D

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

MEIDÄN VAPPU

XOXO SS & SN
Näiden muutaman hassun kuvan saattelemana halutaan tulla toivottamaan teille (jälkijunassa kylläkin..) hyvää vappua! Me aloteltiin iltaa yhdessä S'n luona juustojen ja viinin kanssa ja jatkettiin myöhemmin ystävien mukana. Parin päivän juhlinnan jälkeen on oikeestaan ihan kivakin palata takasin arkeen.. onneksi vappu on vaan kerran vuodessa! Toivottavasti teilläkin oli onnistunut ja ilontäyteinen viikonloppu. :-) 

maanantai 1. toukokuuta 2017

HERKULLINEN LOUNASPAIKKA TURUSSA

xoxo SS & SN

Ollaan nyt parin otteeseen käyty yhdessä lounastamassa Turun jokirannassa sijaitsevassa M Kitchen & Caféssa. Yhteistyökuvio ton yrityksen kanssa on kestänyt jo pidemmän aikaa, kuten varmasti moni tietääkin. Lounaat ja brunssit ollaan saatu ilmaiseksi, mutta he eivät ole edes pyytäneet tekemään postausta, vaan tämä tulee meidän omasta vapaasta tahdosta. 

Nyt kun Siiri N lukee pääsykokeisiin, niin välillä nähdään ihan vaan lounaan merkeissä. On ihanaa kun voi ottaa hetken hengähdystauon arjesta tai pääsykoekirjoista ja nauttia valmiista pöydästä. Sijaintinsa ja ympäristönsä puolesta toi paikka on aivan ihana; jokiranta tien toisella puolella ja museotilat samassa rakennuksessa. Täytyy sanoa, että tykätään heidän lounaasta melkeimpä enemmän kun brunssista. Vegaanille brunssi tarjoaa enemmän annettavaa, mutta sekasyöjä ei tule kyllä pettymään. Lounastarjonta on poikkeuksellisen monipuolinen, sillä vaihtoehtoina on salaattibuffet, keittolounas ja pöytään tarjoiltava lämmin annos. Myös koko setin kaikkine herkkuineen saa alle 15 eurolla. Jälkkäriksi on aina jotain leivonnaista ja viimeksi saatettiin vetästä muutama porkkanakakunpala liikaa.. Ehdoton suositus M Kitchen & Cafén lounaalle meiltä!