INSTAGRAM

lauantai 1. elokuuta 2015

ONNISTUNEET YLLÄTYSSYNTTÄRIT

xoxo SS 
Vihdoin ja viimein kuukauden suunnittelu konkretisoitui perjantaina, kun vietettiin Siiri N'n täysi-ikäistymistä isomman porukan kesken. Koska Siiri oli puhunut paljon White Partyistä, niin päätettiin ottaa teemaväriksi valkoinen ja se näkyi koristeiden ja kattauksen lisäksi myös vieraiden vaatteissa. Häädin koko muun perheen pois meiltä kyseiseksi illaksi ja yöksi ja jo päivällä kokoonnuttiin muutaman kaverin kanssa meille laittamaan paikkoja valmiiksi. Haettiin heliumilla täytettyjä palloja, joista en muistanut edes napata kuvia, mutta elän toivossa, että Siiri tekee sen velä ennen kun pallot painuu maahan, sekä kakku jonka M bakery meille sponssasi. Ulkonäöltään se sopi kun nenän päähän meidän kattauksen kanssa ja juhlaväki tuntui tykkäävän maustakin. Lämmin kiitos suomen parhaalle leipomolle siis! ;-) Viimeisten ostosten jälkeen palattiin meille koristelemaan viimeisetkin cake popsit ja suunnittelemaan illan kulkua, niin paljon kun sitä nyt voi suunnitella. Katettiin pöytä, puhallettiin palloja, joista tehtiin pylvääseen "köynnös", heitettiin valkoista serpenttiiniä koristeeksi ja panikoin Siirin tulon lisäksi asuani joka ehti vaihtumaan ainakin sataan otteeseen.. Valkonen väri on niin vaikea, vaikkei heti menisi uskomaan! Kauaa en ehtinyt stressaamaan, ennen kun vieraita jo alkoikin saapua ja seitsemän maissa Siirin äiti ilmoitti, että he lähtevät nyt tulemaan. Siirin tullessa hissillä ylös avasin oven ja melkeimpä saman tien koko poppoo ryhtyi laulamaan synttärilaulua. Se ilme, kun yllätys ja pelästyneisyys vain paistoi meidän sankarin naamalta oli sanoin kuvailemattoman aitoa ja palkitsi kyllä kaiken vaivan näön. Siiri ei ollut osannut yhtään odottaa, että luvassa olisi juhlat, vaan luuli, että menisimme kahdestaan vaan viettämään iltaa. Alkuillasta napattiin ryhmäkuvia ja leikattiin tottakai kakku. Otettiin myös videoita pitkin päivää ja iltaakin ja jaan ne ehdottomasti tännekkin, kunhan vaan saan jotain kasattua. 

Juhliminen jatkui myöhään yöhön ja nukkumaan päästiin siinä kuuden maissa, pizzan tilaamisen ja siivoamisen päätteeksi. Aamulla herättiin super ilosina, koska ilta ja yö oli niin onnistunut. Päätettiin lähteä viemään roskia ja tölkkejä ja vasta ulkona tajuttiin, että avain jäi sisälle.. Koska meidän vanhemmilla olisi kestänyt vielä pari tuntia kotiin, niin ainoaksi vaihtoehdoksi jäi hakea vara-avain puolentoista kilometrin päästä mummon luota. Tilanne ei olisi ollut yhtään niin koominen, mikäli en olisi juuri sinä aamuna päättänyt lähteä matkaan legginsseissä ja isin vanhassa flanelipaidassa. Koko asukokonaisuuden kruunasi tottakai lenkkarit, joilla pompin tunnin verran keskustassa ja häpesin itseltäni silmät päästä. Pari mutkaa kruunasi kyllä muuten niin täydellisen kokonaisuuden. Kiitos kaikille mukana olleille!
Onko teille järjestetty yllätysjuhlia tai oletteko olleet itse sellaisia suunnittelemassa?

2 kommenttia:

  1. Vau kuulostaa ja näyttää ihan huipulta! Onnea vielä näin jälkikäteen.:) itse en oo koskaan ollu osallisena yllätyssynttäreillä,mutta tollaset ois kyllä ihan mahtava järjestää :P

    www.sarajhs.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toi oli kyllä aivan huippua, kun just itteään varten nähtiin noin paljon vaivaa.. ja kun en vielä aavistanut yhtikäs mitään :-D kiitokset sulle!<3 ja jos vaan mahdollisuus tulee tommoset jollekkin järjestää; suosittelen!

      Poista