INSTAGRAM

torstai 20. helmikuuta 2014

HYVÄ TIETÄÄ HIUSTEN KOTIVÄRJÄYKSESTÄ

Pääsimme mukaan Indiedayssin ja Loreal Garnier Olian yhteistyökampanjaan ja sunnuntaina suuntasimmekin kahdekasan junalla Helsinkiin. Päivä oli kaikin puolin täydellinen ja sen lisäksi että Siiri N sai uutta väriä päähänsä, saimme myös erittäin hyödyllisiä vinkkejä tulevaisuuden varalle. 


Itse paikan päällä aloitimme päivän täyttämällä vatsojamme tarjolla olevilla erilaisilla herkuilla, jonka jälkeen pääsimme tutustumaan paremmin Olia-sarjaan pienimuotoisen luennon merkeissä. 


Saimme myös kokeilla mitä eroa on Olian väreillä ja normaaleilla kestoväreillä ja ero oli huomattava; Olian jugurttimaisen koostumuksen ja ihanan tuoksun vieressä normaali väri näytti jopa kuvottavalta. Pistävä haju tuli nenään ensimmäisenä väripurkin avattua. Ongelmat normaalin värin kanssa alkoivat jo hanskojen etsintävaiheessa, sillä ne oli piilotettu ohjeiden sisään, toisin kun Olian siistit suojahanskat jotka löytyivät heti pakkauksen avattua. 
Oliaa oli myös helppo käyttää ja jopa me kaksi blondia ymmärsimme heti mitä kuuluu tehdä. Purkit oli numeroitu hyvin ja kaikki oli kerrottu niin selkeästi ettei selkeämmin voisi enää kertoa. Ehdottomana plussana täytyy myös sanoa hoitoaineen koko. Kaikki hiuksiaan värjänneet nimittäin varmastikkin tietävät kuinka ärsyttäviä ne pienet väripaketin mukana tulevat hoitoaineet on avata ja kuinka ne riittää yhdeksi tai kahdeksi pesukerraksi. Nämä ongelmat Olia kumoaa kokonaan, sillä hoitoaine on siististi korkillisessa tuubissa jonka pitäisi kestää jopa neljäksi viikoksi.


Luentotilasta jatkoimme itse kampaamon puolelle missä pääsimmekin tositoimiin. Kaikille värjättäville valittiin ammattilaisen avustuksella värit ja värjääjät saivat opastusta ja ohjeita ennen kun pääsimme kaikki tositoimiin. Lopputuloksena saimme viidelle bloggaajalle uudet ihanat hiusvärit ja uskomattoman paljon tietoa kotivärjäyksestä sekä hiusväreistä yleensäkkin. Tästä painamalla pääsette kurkkaamaan ketkä muut onnekkaat bloggaajat pääsivät mukaan kampanjaan ja teillä on myös mahdollisuus osallistua arvontaan.


Suurin osa on varmaankin hyvin tietoisia kestovärejen sisältämästä ammoniakista joka on pahaksi hiuksille. Sen avulla hiusta saadaan revittyä niin että väri pääsee tunkeutumaan hiukseen. Oliassa tämä on korvattu öljyillä jotka painavat värin hiukseen ja vahinkoa tulee näin ollen ainakin puolet vähemmän.


Testejen mukaan 2/3 naisista ei palaisi enää perinteisen hiusvärin käyttäjäksi ja meistä alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä että kuulumme itsekkin tuohon enemmistöön.

TÄMÄ ON HYVÄ MUISTAA:
Älä koskaan mene kauppaan, katso pakkauksia pari minuuttia ja ota sitten hyllystä se jonka kyljessä on kaikkein paras kuva. Näin tekee useimmat ja se jos mikä ei ole kannattavaa.
Varaa aikaa, katso hiusvärin numeroita ja valitse väri aina mallihiustupsun perusteella, älä koskaan nimen tai kuvan. 
Tee aina koevärjäys, allergia voi tulla yllättäen ja värin käyttäytymistä omissa hiuksissaan ei voi tietää ennen testausta. 
Värjättyä hiusta ei voi yleensä vaalentaa suoraan, vaan alle tarvitaan värinpoisto.
Parhaan tuloksen takaamiseksi, älä valitse yli 2 sävyn eroa nykyisistä hiuksistasi.
Mikäli olet koskaan elämäsi aikana ottanut mustan hennatatuoinnin on allergisen reaktion riski hiuksia värjätessä paljon suurempi.


MIKSI VÄRI EI TARTU?
Juuri pestyjen hiusten kiiltopinta hylkii väriä ja siksi värjäys kannattaa suorittaa mielummin vaikka likasilla hiuksilla
Niin hassulta kun se kuulostaakin, liian hyväkuntoiset hiukset eivät ota väriä niin helposti itseensä
Vastapainoksi myös liian huonokuntoisiin hiuksiin väri ei tartu. 


Siiri N'älle tehtiin raidat Olian sävyllä numero 8.13. Värjäystä ei suinkaan toteuttanut ammattilainen, vaan Siiri S. Kaikilla oli aluksi pieni jännitys päällä lopputuloksesta, mutta värjäys onnistui paremmin kun kukaan osasi odottaa.


RAIDOITTAMINEN KOTIKONSTEIN:
1. Jaa hiukset neljään osaan (korvalta korvalle ja otsan keskiosasta takaraivolle) Laita kolme osaa kiinni vaikka pinnillä ja keskity yhteen osioon kerralla
2. Nosta piikkikammalla osion päälimmäiset hiukset ylös niin että vapaaksi jää vain ohut hiusosa. 
3. Ota kamman päähän väriä ja lähde vetämään ohuen osion tyvestä latvaan niin ohuita/paksuja raitoja kun tahdot
4. Päästä uusi ohut osio (käytä apuna piikkikampaa) ja tee sama sille. Jatka tätä kunnes yksi neljästä osiosta on raidoitettu
5. Tee sama kaikille osioille
6. Anna värin vaikuttaa (Meillä meni noin 25 minuuttia raidoituksen loputtua, sillä itse työhön meni jo noin 40 minuuttia) 
7. Huuhtele väri ja pese hiukset shamppoolla sekä pakkauksesta tullella hoitoaineella



Ja sitten siihen lopputulokseen..


Koska raidat eivät tossa valossa ja noissa kuvissa tullut niin hyvin esille, niin tässäpä tulee myös yksi kännykkälaadulla ennen kiharrusta otettu kuva. Sen lisäksi saimme kuvattua koko päivästä videota, joten laitamme myös sen alapuolelle.

Päivä oli kaikenkaikkiaan ihan superihana ja ihastuimme kyseiseen väriin ihan toden teolla.

Onko teillä kenelläkään minkäänlaisia mielipiteitä tai kokemuksia Olian käytöstä?



9 kommenttia:

  1. tuli kyl tosi upeet hiukset Siiri N:lle!

    VastaaPoista
  2. miten teijät pyydettiin tonne ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. soitettiin ja sanottiin, että meidät on valittu ko. kampanjaan :)

      Poista
    2. Osallistuitteko jotenkin vai ihanko randomilla noista inspiration blogeista valittiin juuri teidät?:)

      Poista
    3. Haettiin siihen kampanjaan. :)

      Poista
  3. ostoksia saisko nähdä?:)

    VastaaPoista
  4. Saako väriä ihan suomen perus kaupoista?:) haluaisin meinaan itse kokeilla kyseistä väriä!

    VastaaPoista