maanantai 6. heinäkuuta 2015
SUNNUNTAI-ILTA JOKIRANNASSA
sunnuntai 5. heinäkuuta 2015
BRAIDS
xoxo SN
Heippodeei!Palataanpas vielä aikaan kun kaikki oli hyvin (ei sisällä yo kokeisiin tai autokoulun teoriaan lukemista). Eli siis Espanjan yhden illan asuun. Noi letit, lasit ja paita mätsää musta niin hyvin, joten oli pakko saada jaettua ne tännekkin :-) Mitäs te tykkäätte? Multa löytyy parit kuvat vielä arkistoista, niitä tuun taas jakelemaan tänne myöhemmin. Tuntuu, että näiden kuvien laatu huononi ihan sikana kun siirsin koneelle. Ähh..
lauantai 4. heinäkuuta 2015
#RUISROCK2015
Siirin kotiinpaluu ei olisi voinut sujua paremmissa merkeissä, vaikka N'llä olikin unta takana vain kolmisen tuntia. Jaksettiin kuitenkin painaa läpi ruissin aamuyöhön asti ja tänäänkin olisi tarkoitus käydä siellä päin, vaikkei lippuja olekkaan. Hiukset hiekassa ja karheina merivedestä, vaatteet likasina ja jalat kipeinä kaikesta kävelystä, pyöräilystä ja pomppimisesta, mutta siltikin takana mitä hauskin ilta. Seuraavana olisikin vuorossa Weekend ja sitä odotellaan jo aivan malttamattomina! Meillä on nimittäin paljon suunnitelmia, mutta silti kaikki ihan avoina, sillä meinataan ajaa Helsinkiin autolla ja nukkuakkin mahdollisesti siinä..
Onko siellä muita ruissista toipuvia?
keskiviikko 1. heinäkuuta 2015
BEACHDAY IN ALBUFEIRA
xoxo SN
Niin kuin viime Portugali postauksessa kerroinkin, niin rannat oli yksi mun lemppariasioista tuolla. Vesi oli todella kirkasta ja just sopivan lämmintä. Ihailua sai myös ne jyhkeät kalliot, mitkä kohosivat merestä! Tykkään ja paaaljon.





