xoxo SS
Tätä ollaan odotettu koko joulukuu, marraskuu ja no lokakuukin. Ketä koitan huijata? Joulua on odotettu suunnilleen siitä lähtien, kun vuosi vaihtui viime vuonna ja edellisen vuoden jouluövereistä oli alettu selvitä. Olen viettänyt glögi-iltoja yksin, kaksin ja porukassa lukemattomia kertoja viimeisen kuukauden aikana, juhlinut kolmet pikkujoulut ja paketoinut lukuisat lahjat. Tämän vuoden aattoilta vietettiin Helsingissä koko lähisuvun kesken ja jälleen kerran voin todeta, että mulla on kyllä maailman paras perhe niin pienessä kuin suuremmassakin mittakaavassa. Ollaan käyty joulusaunassa, syöty monta mädin ja kinkun täyteistä ateriaa vegaanilisukkeiden kera, avattu lahjat perinteiden mukaan yksi kerrallaan, katsottu joulurauhan julistusta ja koitettu bongata tuttuja, pelattu lautapelejä, naurettu ja ennen kaikkea nautittu läheisten seurasta. Joulu on vaan heittämällä mun lemppari juhla koko vuodessa!
Toivottavasti teillä on ollut yhtä rauhallinen ja rakkauden täyteinen päivä takana!