INSTAGRAM

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

INDIEDAYS INSPIRATION DAY

Ihanaa sunnuntaita! Suunnattiin eilen huisin ihanalla tyttöjengillä kohti Helsinkiä, Indiedaysin järjestämään Inspiration Dayhin. Toinen osapuoliskoni on toisella puolella lätäkköä, joten mä olin siis yksin `edustamassa` meidän blogia. Bussimme lähti 9 aikaan ja perillä oltiin noin 11, jolloin etittiin heti käsiimme porukasta uupuvat tyttelit. Kierrettiin pari putiikkia läpi ja käppäiltiin rauhassa Ravintola Sipuli Talvipuutarhaa kohden, missä kyseinen päivä järjestettiin. Matkalla saatiin napattua myös päivän asuista kuvia :-) Siitä seuraavaan postaukseen kuitenkin enemmän kuvia.
Paikalle saavuttiin jo sen verran ajoissa, että jonoakin oli ehtinyt kertyä. Päästiin kuitenkin sisälle lämpimään ja kierreltiin siellä sisällä sitten, ennen kuin 1 alkava haastattelu tähtivieraille alkoi. Kaksi upeaa ruotsalaista bloggaajaa, Fanny Lyckman ja Victoria Törnegren, sekä ihana suomalainen Sandra Hagelstam olivat saapuneet paikalle. Otettiin heidän kanssa myös kuva, mutta se löytyy valitettavasti Crissen kamerasta, joten sen saatte nähdä myöhemmin.
Oltiin myös kuvankäsittely -workshopissa, missä neuvottiin onnistuneeseen kuvanmuokkaukseen vinkkejä. Kun Crisse ja Eve lähtivät jo kolmen maissa, minä ja Malla päätettiin ryhtyä sisustuspuuhiin, Hobbyhall pisteessä. Siinä piti 10minuutissa sisustaa makuuhuone ja vaikka aika kuulostaa suht pitkältä niin meillä ainakin tuli ihan huisi kiire ja lopuksi vaan juostiin ympäri ämpäri. Että sellasta. Mutta saatiin kuin saatiinkin meidän silmiä mielyttävä makkari tehtyä. Tästä on tulossa Indiedaysin sivuille kilpailu, jossa voi sitten meidän suunnitelmia äänestellä :-) Alapuolella kuitenkin kurkkaus meidän kokonaisuuteen.
Kaikenkaikkiaan, eilinen tapahtuma oli vähän pettymys, jos siis viimekertoihin verrataan. Yhteistyökumppaneita ei kuulemma tänä vuonna ollut niin paljoa, joten paikka oli vähän tyhjäksi jäänyt. Tekeminenkin loppui melkein kesken, koska lopuksi vain haettiin ruokaa lisää ja ne parit pisteet oltiin jo monta kertaa kierretty.

Olitteko kyseisessä päivässä? Mitä mieltä te olitte?
Sieltä lähdettiin vähän ennen 4 ja suunnattiin vatsat huutaen Vapiaanoon syömään, mistä sitten lopuksi Kamppiin tekemään parit ostokset.. Bussi lähtikin sitten 18,45 ja mun ja Mallan osalta matka meni tosi levottomina, mutta hauskaa oli ;-D Kiitos päivästä ihanille tytöille, sekä tietysti Indiedaysille ja muille bloggaajille!
XOXO SN

4 kommenttia:

  1. Toi on yllättävän hieno toi makkari mikä stailattiin!!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa sulla kiva asu tossa kuvassa, osaat kyllä ton vaatteiden yhdistelen tosi hyvin :-)
      www.do-what-you-really-love.blogspot.com

      Poista
    2. voi että, kiitos ihanasta kommentista!:--)xx

      Poista