INSTAGRAM

tiistai 30. kesäkuuta 2015

SUNNUNTAI BRUNSSI (+BROWNIE RESEPTI)

xoxo SS 
 Malla tuli meille lauantaina yöksi ja aamulla rakennettiin oikein kunnon brunssi meille. Tarkoitus oli käydä hakemassa torilta mansikoita, mutta meidän harmiksemme se ei ollutkaan sunnuntaina auki. Hyvältä maistui kyllä pelkät kasviksilla ja juustolla täytetyt croisantit, paistettu muna, meloni ja viinirypäleetkin. Niin ja Brownieista puhumattakaan! Tehtiin ne jo lauantai-iltana ja sunnuntaina ne maistuivatkin niin hurjan hyviltä, ettei niitä illalla ollut jäjellä yhtäkään. Mikäli päädytte tätä koittamaan, niin me tehtiin tämä satsi aika pienelle pellille, joten suosittelen ehdottomasti tuplaamaan! Tosin tämäkin oli jo tosi täyttävää ja tuhtia ja riitti hyvin paitsi meille, niin myös parille lisäsuulle. 

 Brownie pohjaan tarvitset
1,5dl sokeria
125g voita
125g taloussuklaata
2 munaa
3/4dl  vehnäjauhoja
3/4dl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Vaahdota keskenään sokeri ja voi. Sulata puolet suklaasta (n. 60g) vesihauteessa. Riko munat erillisessä kulhossa ja sekoita toisessa kulhossa jauhot. Kaada hitaasti rikotut munat voi- sokeriseokseen jatkuvasti vatkaten. Kääntele lastalla mukaan sulanut suklaa ja tee lopusta suklaasta pientä murskaa. Siivilöi joukkoon jauhoseos ja lisää vielä suklaarouhe. Paista n. 20min ja ota pois uunista mielummin aikaisin kun liian myöhään! Huomioi että ohuempi pohja myös paistuu nopeammin, joten kuten sanottu, varsinkin isompaan vuokaan suosittelen tupla- tai triplasatsia. 

Kuorrutteeseen tarvitset n. 
40g voita
100g tomusokeria
15g kaakaojauhetta
100g tuorejuustoa

Me tehtiin tätä tuplasti enemmän ja sitä jäi niin hirveästi, että tohon satsiin taikinaa suosittelen tämän verran kuorrutetta. Tuplapohjaan sitten mahdollisesti myös tuplakuorrute! 
Sekoita voi ja jauheet sekaisin ja lisää tuorejuusto. Sekoita kunnes kuorrute on koostumukseltaan miellyttävän pehmeää ja kuohkeaa. 

Ruokapainotteisen postauksen huipulle vielä kuva lauantai-illan pizzasta joka me Mallan kanssa käytiin ostmassa vatsat kurnien. 
Mitä teidän brunssit yleensä sisältää?




6 kommenttia:

  1. Oi ihania kuvia! Ja pitää kyllä kesän aikana ehdottomasti hakee noutopizzaa jostain :D mutta brunssit meidän tapaan yleensä sisältää croissantteja/patonkia/riisipiirakoita, mansikoita/vesimelonia/ananasta, jotain leivonnaista, ehkäpä vielä karkkeja & jotain hyvää juomista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Namii, täytyykin ottaa sun brunssitarjoilusta vähän inspistä seuraavaan kertaan. :-) Kiitos kommentista!

      Poista
  2. oi nam mitä kuvia! brunssit on ihan parhaita ja nää browniet lähtee ehdottomasti testiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jee, kerro ihmeessä mitä tykkäsit!! :-)

      Poista
  3. paljonko suunnilleen tossa kuorrutteessa noi tomusokerin ja kaakaojauheen määrät on? on niin vaikee arvioida grammoina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, nyt heitit pahan, en nimittäin itekkään mitannu noita, katoin vaan aika silmämääräsesti. Meillä oli tuplakuorrute ja tomusokeria vähän alle 1/4 pakkauksesta, eli vähemmän kun ohjeessa. Tomusokerin desin ja gramman suhteen näkee muuten siitä kyljestä! Ja kaakaojauhoa voi muutenkin laittaa vähän oman maun mukaan. Eli hyvää tulee, vaikka vähän soveltaiskin noita mittoja näin lyhyesti sanottuna! :-)

      Poista

EEmme julkaise sopimattomia kommentteja, joten pidäthän juttusi asiallisina!