INSTAGRAM

perjantai 6. elokuuta 2021

ETELÄ-SUOMEN IDYLLINEN MATKAKOHDE: MATHILDEDAL

 XOXO SN

Oikein ihanaa ja aurinkoista elokuuta! Tuntuupas hassulta sanoa noin, kyllä on taas kesä meinaan vierähtänyt vikkelään. Onneksi sen mukana on syntynyt uusia ihania muistoja, jotka kulkee mukana vielä pitkälle. Vallitsevan tilanteen vuoksi on lämpimiin kuukausiin mahtunut myös matkailua, tällä kertaa kotimaassa. Aloitetaan päivätripistä, joka tehtiin ystävän kanssa jo kesäkuun puolella. Halusin jo viime kesänä käydä paljon puhutussa Mathildedalenissa, mutta silloin se jäi valitettavasti välistä. Otin siis tämän kesän tavoitteeksi käydä mm. siellä ja sehän toteutuikin jo heti alkuun. Ruukkikylä sijaitsee Teijon kansallispuiston lähettyvillä, lyhyen ajomatkan päässä niin Turusta kuin pääkaupunkiseudultakin.

Pieni idyllinen paikka, helpon autotien päässä Salon seudulla osoittautui todella suloiseksi, vaikkakin nopeasti "nähdyksi" paikaksi. Sieltä löytyy myös aitaus täynnä ihania laamoja, jotka päätyy varmasti jokaisen kylässä vierailevan kamerarullalle. Me kävimme Ravintola Terhossa syömässä ja se koettiin ainakin todella hyväksi paikaksi. Päästiin ulos syömään hyvää pizzaa - ei hassumpaa siis! Kierreltiin ympäri ämpäri ja ihasteltiin pieniä putiikkeja. Vierailun jälkeen mentiin ajomatkalla vielä pienelle tourille Saloon, joka on myös kiva paikka varsinkin kesäisin.

Kannattaa kyllä pistäytyä Mathildedalenissa, on se ehdottomasti käymisen arvoinen!


No Comments Yet, Leave Yours!