INSTAGRAM

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

BRAND NEW TALENT

xoxo SS & SN

Indiedays ja Olympus järjesti kesällä kilpailun, joka antoi videotuotannon osaajille mahdollisuuden päästä näyttämään taitonsa. Mitään huippulahjakkuutta ei vaadittu ja meilläkin kävi osallistuminen mielessä. Kisassa on mukana niin yltiöhyviä teoksia, että osallistumatta jättäminen tuntuu näin jälkikäteen lähinnä helpottavalta.

Kuusi lupaavinta tiimiä valittiin mukaan projektiin ja heistä jokainen sai tehtäväkseen kuvata mainosvideon Olympus OM-D E-M5 Mark II:lla, 12-40mm f2.8 PRO:lla ja Olympuksen LS-100 mobiiliäänistudiolla. Tolla kameralla ois varmasti ollut ihan mahtava päästä työskentelemään. joten sen suhteen vähän harmittaa ettei osallistuttu. Videokuvauksen lisäksi sitä on suositeltu käytettäväksi mm. maisema-, kohde- ja taidekuvauksiin, 40 megapixelin ja kääntyvän näytön ansiosta. Videokuvauksessa plussana on pitkälle viety kuvanvakaaja ja FULL HD videomahdollisuus. Myös teknologia on viety pitkälle ja kameraan on asennettu Wi-Fi-toiminto, joka mahdollistaa esim. aukon, suljinajan ja muiden asetusten muokkaamisen kännykän kautta, kameraan koskematta. Suomalaisiakin on huomioitu suunnittelussa, kamera kestää nimittäin pakkasta ja muita sääilmiöitä, kuten vesiroiskeita ja pölyä.

Kyseisen Brand New Talent kilpailun voittajat julkaistaan tulevana lauantaina Indiedaysin Blog Awardeissa, jonne myös Siiri N on suuntaamassa. Innolla odotetaan kenelle voitto menee. Alla on Joonas Tähtisen ja Aatu Väänäsen työ, eikä kyllä yhtään ihmetellä vaikka se yltäisi ykkössijalle asti! 
Kuvaaja: Joonas Tähtinen 
Kuvausassistentti/editoija: Aatu Väänänen 
(Tanssijat: Studio Move)

No Comments Yet, Leave Yours!

EEmme julkaise sopimattomia kommentteja, joten pidäthän juttusi asiallisina!