INSTAGRAM

maanantai 21. syyskuuta 2015

PIGPIE

XOXO ss & sn
 Saatiin extempore idea leipoa tämmönen suklaakinuskipiirakka ja heittää vielä koristeeksi (meitä kuvaavat) possut. Kahvin kyljessä uuvuttavan koulupäivän jälkeen se maistui vallan mainiolta! :-)

Pohja:
100g pehmeää voita
2,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 rkl vettä

Nypi voi, jauhot sekä sokeri ja nypi muruiksi. Lisää joukkoon vesi ja muotoile hyvin sekoittunut pallo. Painele haluamasi ison tai pienen vuoan pohjalle ja laita hetkeksi jääkaappiin. Paista muutama minuutti pelkkää pohjaa ennen täytteen lisäämistä.

Suklaatäyte:
100g margariinia
100g kermaa
1dl aitoa kaakaojauhetta 
(Voit korvata kerman ja kaakaojauheen 100g suklaata)
2 munaa
2dl sokeria (tai oman maun mukaan)
1dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
2 dl maitoa

Sulata voi kattilassa, lisää joukkoon kerma sekä kaakaojauhe tai suklaa. Sekoita ja ota pois liedeltä jäähtymään. Vatkaa munat ja sokeri kulhossa, kaada mukaan jauhot ja suola sekä jäähtynyt suklaavoiseos ja maito. Sekoita ja kaada pohjan päälle. Meillä jäi täytettä myös aika reippaasti yli, joten kaadettiin se pellille leivinpaperin päälle ja 200 asteiseen uuniin piirakan kanssa. Levystä painettiin piparkakkumuotilla koristeet. Meillä oli käytössä melko pieni vuoka ja piirakka uunissa noin 20 min. Tarkkaile kuitenkin tilannetta oman piirakkasi koon mukaan. 

Jäähtyneen piirakan päälystimme kondensoidulla maidolla, myös muu kinuski käy!


2 kommenttia:

  1. Noniin! Tää on sitte seuraava juttu, jota on pakko tehä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, siitä vaan kokeilemaan!! ;-) Ja yhtä hienot koristeet tietty, eikö?

      Poista

EEmme julkaise sopimattomia kommentteja, joten pidäthän juttusi asiallisina!