INSTAGRAM

lauantai 18. huhtikuuta 2015

PARIS vol. 1

xoxo SN
Bonjour!
Nyt on kotiuduttu, itseasiassa jo ma-ti yöllä, meidän Pariisin reissulta. Kuvia kertyi taas aivan järkyttävä määrä, joten kerron pala palalta näistä meidän kohteista missä käytiin. Jos teillä tulee mitään kysymyksiä mieleen, niin vastaan todella mielelläni
Saavuttiin Pariisiin jo aamulla, sillä lentomme lähti jo viiden jälkeen yöllä kohti patonkimaata. Oli ihana aloittaa päivä auringon paisteessa, vaikka väsymys iski rankasti päälle. Otettiin taxi keskustaan (miksi lasken Notre-Damen läheisen alueen), missä meidän hotelli sijaitsikin. Pakko muuten mainita, että parempaa hotellipaikkaa ei voi Pariisista löytää. Siitä oli meinaa noin 200 metriä Notre-Damelle, eli aivan lähellä latinalaiskorttelia, missä sijaitsee mm. parhaat ravintolat! Anyways, syömisten ja kirjautumisen jälkeen käppäiltiin kuin päättömät kanat ympäri kaupunkia ja lopulta päädyttiinkin Seine risteilylle. Se on muuten sellainen, mikä kaikkien on joskus koettava! Siinä näkee Pariisin tärkeimmät ja tunnetuimmat kohteet hetkessä ja samalla saa tietoa (enkuksi ja ranskaksi) eri kohteista. Vinkki: jos viivytte vain vähän aikaa kaupungissa, napatkaa tunnin venereissu ympäri Seineä ja nähkää mm. Eiffel -torni, Pont Alexandre silta, Notre-Dame ja paljon paljon muuta!
Samana päivänä käytiin myös Notre-Damessa sisällä ja tarkoitus oli mennä sen katolle katselemaan maisemia, mutta ylös pääseminen oli mennyt jo kiinni joten `tyydyttiin` katedraaliin hienouksiin.

Taidankin vain heittää kuvat tähän kohtaan, sillä tekisi mieli vain hehkuttaa ja hehkuttaa koko kaupunkia, sillä voin rehellisesti sanoa, että se oli kaunein kaupunki missä olen käynyt. Kaikki rakennukset oli aivan älyttömän hienoja ja kävelinkin luultavasti koko matkan suu auki ja kamera kaulassa kuvaten. Kuinka niin turisti? Otin myös ainakin 50 videota ja ajattelin tehdä niistä pienen (lue pitkän) koosteen matkastamme. Miltäs tälläinen kuulostaa? Vaikka eihän siitä saa selkoa, kyllä toi kaupunki omin silmin täytyy nähdä, hahah..

Nyt toivotan oikein hyvät viikonloput ja nauttikaa näistä miljoonista kuvista, mä ainakin haikailen jo takaisin tonne..

4 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia taas jälleen kerran! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi olipas ihanasti sanottu :) kiitos paljon Julia!xx

      Poista
  2. Aivan ihana blogi teillä! Liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi supersuuret kiitokset :)xx tervetuloa mukaan!

      Poista

EEmme julkaise sopimattomia kommentteja, joten pidäthän juttusi asiallisina!