INSTAGRAM

lauantai 6. joulukuuta 2014

ITSENÄISYYSPÄIVÄ

Tahtoisin ensin pahoitella pitkästä postausvälistä. Kauhee hinku oli kokoajan tulla teille kirjoittelemaan, mutta muistikortit huutaa tyhjyyttä. Toisaalta eipä tässä paljoa olekaan tapahtunut. Koulussa alkanut kolmas jakso ja sen myötä vanhojentanssiharjoitukset. Paljon on lukuaineita ja niihin liittyviä tehtäviä, mutta onneksi on joulu välissä. Niin ja siitä tulikin mieleen, että meidän perhe on kahden viikon päästä lentokentällä kohti Miamin lämpöä. Mitä?!?!? Mihin koko syksy on hujahtanut. Tää ajankulu on oikeasti aika pelottavaa..
Pakko muuten vielä mainita tosta leoparditakista, se on vaaan niin mun favorite takki! Lämmin ja tyylikäs, tämä tyttö tykkää!
Asiasta toiseen.
Tänään Suomi on ollut itsenäinen maa, jo 97 vuotta. Tuntuu aivan mahtavalta olla suomalainen. Kun miettii miten hyvin meillä on asiat, niin ei voi kuin hymyillä. Tämmösiä tulee oikeasti aika harvoin mietittyä, mikähän on ihan normaalia ettei sellainen päälimmäisenä mielessä pyöri. Mutta jokaisin pitäisi oikeasti uhrata hetki Suomen itsenäisyydestä taistelleille. Sillä oli kova hintansa, mutta voidaanpa ainakin ylpeinä sanoa, että me olemme suomalaisia!!!

Pidemmittä puheitta, oikein lämmintä ja rauhallista itsenäisyyspäivää jokaiselle!

XOXO SN

1 kommentti:

  1. Kauhee ku en oo ehtiny lukemaan blogeja vähään aikaan nii tännekin tullut monta uutta postausta <3 Toi takki on niiin ihana!!! Btw mist nää kuvat on otettu? :)

    VastaaPoista

EEmme julkaise sopimattomia kommentteja, joten pidäthän juttusi asiallisina!