INSTAGRAM

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

LÄHIAIKOINA

Tällä hetkellä istun Helsinki- Turkujunassa, sillä kävästiin perheen kanssa pikavisiitillä Stadissa moikkaamassa paria Amerikkalaista tuttua jotka laivamatkallaan poikkesivat siellä. Minun ja siskon osalta aamupäivä meni lähinnä kauppoja kierrellessä ja muutama juttu tarttuikin mukaan. En usko tekeväni niistä erillistä postausta, mutta asukuvien merkeissä tulevat luultavasti näkymään! Ajankuluksi päätin julkaista alla muutamat satunnaiset kuvat jotka on tässä lähiaikoina tullut otettua ja sittemmin jätettyä koneelle lojumaan.
 Mun lemppariaamupala, tai iltapala, tai ihan mikä vaan. Banaani ja omena pilkottuina kulhoon, päälle vähän maustamatonta jugurttia ja agavesiirappia, namnam. (Haha, iskä katto äsken tota kuvaa ja kysy että onko toi jotain kanasalaattia, no ei!)
Tarkoitus oli tehdä eilisistä kuvista erillinen postaus, mutta julkaisukelpoisia kuvia tuli niin turhauttavan vähän että päätin suosiolla skipata. Käytiin kuitenkin syömässä Fonttiksessa ja myöhemmin kiertelemässä kauppoja. Siinä välissä kerettiin pitämään pieni kuvaustuokio jokirannassa ja ylle pääsi Siirin espanjasta tuoma leopardihame, pure love!
Tein tossa yksi päivä toscakakun jonka oli tarkoitus tulla siskon rippijuhliin (joista luultavasti myös tulossa postaus joskus mikäli saan jostain kuvia..), mutta laiskaminä en jaksanutkaan väsätä uutta tämän testikakun jälkeen, mutta hyvä niin, ruokaa oli nimittäin yllinkyllin! (Resepti on muuten kinuskikissan blogista lainattu)
Rakastuttiin Venlan kanssa tohon toscakakun päälliseen ja päädyttiin eilen tekemään pelkkää kyseistä kinuskia tollasiin pikkuruisiin muotteihin, tuli muuten hyviä! 100 g voita, 1½ dl tummaa siirappia, 1½ dl kermaa ja oman maun mukaan mantelilastuja kattilaan ja kattila kuumalle levylle. Sitä kun on n. 10 min sekoitellut niin seos alkaa olemaan jo tarpeeksi paksua muotteihin. Hetken jäähdyttely ja ready!

XOXO SS 

8 kommenttia:

  1. miltä toi siirappi maistuu ja paljon maksaa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain kuuden euron paikkeilla, sellasta tosi juoksevaa ja makeeta, tykkään enemmän kun normaalista! :) Jos siis agavea tarkotat.

      Poista
  2. Ihania kuvia! Ps. Lähiaikoina=tulevaisuus, viime aikoina=menneisyys. Ei muuta! http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2604

    VastaaPoista
  3. mistä oot ostanu tota siirappia? :)

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia, varsinkin sun kuva:)!

    VastaaPoista