INSTAGRAM

torstai 10. huhtikuuta 2014

TÄNÄÄN

Meikkasin ihanan aurinkoisella sängyllä, missä söin myös aamupalan jonka voimin jaksoi lähteä kouluun. (Eli siis yks hikinen ruisleipä ja puolpilvinen taivas sekä koko ajan pilalle menneet rajaukset)
Siivosin huoneeni totaalisesti, imuroin, pyyhin pölyt ja järjestelin jokaisen nurkankin, tämä on ollut parin päivän projekti, tai oikeastaan parin kuukauden, mutta nämä pari päivää olen saanut jotain aikaseksikin.
Menin salille juoksemaan ja tekemään jalkoja jonka jälkeen oli ihanan rentouttava venyttely. 
Söin pastaa, raejuustoa sekä kurkkua ja lähdin tanssimaan Funkylle. Sieltä palasin noin tunti sitten ja tässä välissä olen ehtinyt katsomaan salkkarit ja käymään suihkussa.
Mantsan läksyt ehdin tekemään jo aijemmin päivällä, mutta pian olisi tarkoitus painua lukemaan enkun sanoja huomista sanakoetta varten. Iiks. Huomenna luvassa myös tankotanssi ja paidan metsästystä lauantaita varten.

Mitäs tykkäätte tämmöistä postauksista? Jatkuvasti en kuvia ehtinyt ottamaan enkä olisi edes viitsinyt ottaa kameraa joka paikkaan. Tänään ollaan myös innolla suunniteltu lauantaita josta luultavasti on tulossa eritttäin ihana! Onko siellä muita bloggaajia jotka suuntaa nokkansa kohti Helsinkiä?

Huomatkaahan myös että sivuun on ilmestynyt tuollainen kysely joka päättyy viikon päästä. Silloin sitten luvassa uusi, olemme siis päättäneet vaihtaa aina viikon välein uuden kyselyn ja olisi ihanaa jos vaivautuisitte vastailemaan! Helppo pieni liike teille auttaa meitä tuntemaan teidän ajatuksia ja teitä paremmin!

XOXO SS

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus:) Ja kuvat on mukavan isoja ja tarkkoja.:)

    Ootte molemmat tosi kauniita!:-)

    VastaaPoista

EEmme julkaise sopimattomia kommentteja, joten pidäthän juttusi asiallisina!